Vauva- ja taaperokonsertissa meno on lempeää ja sallivaa
Tampere Filharmonian vauva- ja taaperokonsertin ohjelmassa on perinteisiä, korvia hiveleviä klassikkosävelmiä. Tampere-talossa 24.2. soitettavissa konserteissa lauletaan, rytmitellään, ihastellaan soittimia, nautitaan kauniista musiikista – ja vietetään yhdessä kotoinen hetki, joka jättää mieleen mukavia muistoja.
– Tärkeintä on mielestäni se, että pienille tulee konsertissa turvallinen olo. Varsinkin heille, joille tämä on aivan ensimmäinen konserttikokemus, toteaa Satu Sopanen, konsertin solisti ja vetäjä.
Pienet lapset ovat Sopasen mukaan hyvin vastaanottavaisia; he ottavat musiikin väreilyn vastaan koko kehollaan, eivät vain silmillään ja korvillaan. Sopanen lupaa vauva- ja taaperokonserttiin kaikille sopivaa lempeää menoa ja rohkaisee lasten vanhempia suhtautumaan sallivasti perheen pienimpien tarpeisiin. Ennenkokematon tilanne, valot ja äänet voivat joskus hämmentää lapsia, mutta koska konsertti on suunnattu juuri heille, siellä toimitaan heidän ehdoillaan.
– On oikein sallittua vaikka mennä hetkeksi ulos salista rauhoittumaan, jos lapsi tuntee olonsa epävarmaksi. Imettäminen on konsertissa myös erittäin ok, Sopanen sanoo.
Laulaminen on tärkeää
Satu Sopanen on tavannut sisällyttää konsertteihin laulua, sillä se on musiikkikasvatuksellisesti tärkeää. Kun vanhemmat laulavat lapselleen ikiomalla äänellään, he välittävät samalla tunnetta ja musiikin värähtelyä. Sopanen kertoo, että ”entiseen aikaan” oli tapana liittää arkiseen tekemiseen tarvelauluja: vanhemmat keksivät lauluja vaikkapa pukemiseen, syömiseen tai siivoamiseen.
– Tarvelaulu lempeyttää asioiden esittämistä ja tekemistä, ja sillä saa tunnelmaa helposti muutettua. Minulla on sellainen tunne, että nykyään perheissä voisi laulaa enemmänkin sen sijaan, että kuunnellaan musiikkia tallenteilta, Sopanen sanoo.
Vauva- ja taaperokonsertti onkin mainio tilaisuus herätellä innostusta laulamiseen ja rytmittelyyn – jos se sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Konserttiin sopii tulla myös kuuntelemaan, katselemaan ja kokemaan elävää musiikkia; se on Sopasen mukaan aivan yhtä arvokasta.
Hyvä lastenmusiikki kertoo lasten maailmasta
Lastenmusiikkia ammatikseen tekevällä Satu Sopasella on vankka näkemys siitä, millaista musiikkia lapsille kannattaa tarjota. Vanhempien tehtävä on hänen mukaansa suodattaa kaikesta musiikkitulvasta se, mitä lapset kuuntelevat.
– Joku voi sanoa, että olen sormea heristävä täti, mutta minun korvaani särähtää esimerkiksi sanoitusten muuttunut kielenkäyttö. Haluammeko tarjota ihan pienimmille esimerkiksi kirosanoja? Minä en halua, Sopanen toteaa.
Hyvä lastenmusiikki sen sijaan koskettaa Sopasen mukaan lasten maailmaa, joka on vielä ”aika viaton, kirkasotsainen ja täynnä lempeyttä”. Vaikeistakin asioista voi sanoituksissa puhua, mutta siten että pienten arvot otetaan huomioon. Sopanen iloitseekin siitä, että Suomeen on tullut paljon uusia lastenbändejä, joissa on taitavia muusikoita ja lauluntekijöitä.
– Kaikilla on sama ajatus, että lapsille pitää tarjota heidän ikänsä mukaista musiikkia.
Sopanen kertoo itse havahtuneensa vasta pari vuotta sitten siihen, että voisi tehdä enemmän omia kappaleita. Lauluja on pulpahdellut silloin tällöin, ja ne saavat kipinän usein juuri niistä asioista, jotka lapsilla ovat pinnalla.
– Keppihevonen on esimerkiksi kova juttu! Oman pojan leikeistä taas saivat alkunsa Pupurock-kappaleen sanat, ja muusikkoystäväni sävelsi sen, Sopanen kertoo.
Tampere Filharmonia lapsille ja nuorille
Tampere Filharmonian tavoitteena on tuoda musiikkielämyksiä lasten ja nuorten saataville. Orkesteri edistää kulttuurikasvatusta ja musiikin saavutettavuutta pedagogisella työllään, lastenkonserteilla, kouluvierailuilla ja Vierailu Filharmonian arkeen -kohtaamisilla. Tampere Filharmonia järjestää lukuvuoden 2022–2023 aikana konsertin jokaiselle Tampereen luokka-asteelle päiväkoti-ikäisistä lukiolaisiin.
– Hyvä musiikkikasvatus antaa läpi koko elämän kantavaa innostusta ja rakkautta musiikkiin. Se voi antaa myös taitoja soittamiseen, laulamiseen, musiikin kuuntelemiseen, säveltämiseen… Me musiikkikasvattajat toivomme aina, että vartuttuaan lapset välittäisivät rakkauden musiikkiin edelleen uusille sukupolville, Sopanen sanoo.
Orkesterin hallinnossa apulaisintendenttinä on juuri aloittanut Anu Piispanen, joka toimii vauva- ja taaperokonsertin tuottajana.
– On innostavaa tulla Tampereelle tekemään ja kehittämään lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa, varsinkin kun Tampere Filharmonia tunnetaan tämän työn edelläkävijänä. Haluamme orkesterissa olla luomassa tärkeitä kokemuksia, kohtaamisia ja elämyksiä musiikin ja taiteen äärellä myös kaikkein pienimmille kuulijoille, Piispanen kertoo.
– Tampere Filharmonialla on juuri oikeanlainen lempeä ja leikkimielinen asenne tällaisen konsertin valmisteluun. On orkesterilta kulttuuriteko lähteä näin suurella sydämellä mukaan musiikkikasvatukseen, kiittää Sopanen.
Kuka on Satu Sopanen
Tamperelaislähtöinen Satu Sopanen elää musiikintäyteistä elämää. Hänen lastenmusiikkiorkesterinsa, Pikku Kakkosestakin tuttu Tuttiorkesteri täyttää tänä vuonna 35 vuotta ja keikkailee siis juhlamielellä. Helsingin kaupunginorkesteri on Sopasen kotiorkesteri, jonka kanssa hän tekee musiikkikasvatustyötä perheiden ja lasten parissa. Sopanen toimii lisäksi kanteleensoiton lehtorina Itä-Helsingin musiikkiopistossa ja kantelepedagogiikan opettajana Sibelius-Akatemiassa.
Musiikin lisäksi tärkeitä asioita ovat pulahdukset avannossa ja luonnossa liikkuminen. Sopasella on tapana bongailla avantoja keikkaillessaan eri kaupungeissa – Tampereella hän on käynyt useammassa avantouintipaikassa ja tulee vanhaan kotikaupunkiinsa muutenkin mielellään. ”Tampere tuntuu todella kotoisalta!”
Tampere Filharmonian vauva- ja taaperokonsertti pe 24.2. klo 16 ja 18 Tampere-talon Pienessä salissa
Konserteissa kuullaan useammalle sukupolvelle rakkaita melodioita ja lastenlauluja. Tutut laululeikit innostavat myös yleisön osallistumaan.
Konsertin kesto n. 35 minuuttia. Ikäsuositus: alle 5-vuotiaille.
Liput: aikuiset 20 € / lapset, alle 17-vuotiaat 10 €, sylilapset (max. 2-vuotiaat) ilman omaa paikkaa maksutta. Liput Tampere-talon lipunmyynnistä, Kulttuurimyymälä Aplodista tai Lippu.fi-myyntikanavista.
Lue lisää konserttisivulta ja osta liput.