TAMPERE FILHARMONIAN KAUSI 2016−2017 JULKAISTU

”Entistäki parempia meininkejä”Tampere Filharmonian kausi 2016­–2017

Tampere Filharmonian syksyssä soivat tuttujen säveltäjien harvinaisuudet ja orkesterikirjallisuuden toivotuimmat klassikot. Mukana on muutamia erikoisempia sooloinstrumentteja: avajaiskonsertissa kuullaan trumpettikonsertto, syyskuun kirkkokonsertissa urkusinfonia, lokakuussa fagottikonsertto ja joulukuussa marimbakonsertto. Ohjelmisto tarjoaa uutta tottuneemmallekin konserttikävijälle: esimerkiksi saksalaisoopperan supermiehenä tunnetulta Wagnerilta kuullaan hänen ainoa sinfoniansa, ja Sibeliuksen rakastetuimpaan pianomusiikkiin lukeutuva Puusarja soi tällä kertaa Pingoudin orkesterisovituksena.”Mun tehtävä on vaalia sitä, että orkesteri soittaa perusrepertoaaria. Olen valkannut mukaan omia suosikkejani ja sellasia kestosuosikkeja, mutta myös vähän harvinaisempia juttuja. Wagner on klassikko, mutta hänen ainoa sinfoniansa ei, siksi on hyvä nostaa se nyt esiin”, orkesterin ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali toteaa.Syyskaudella orkesterissa aloittaa uusi konserttimestari. Kaksi viikkoa sitten järjestetyssä koesoitossa useista kymmenistä hakijoista koesoiton viimeiselle kierrokselle ja lopulta voittajaksi valikoitui Pekko Pulakka, joka on tunnettu muun muassa menestyksestään yhdennessätoista Jean Sibelius -viulukilpailussa. Hän toimii tällä hetkellä vuorottelevana ensimmäisenä konserttimestarina Turun filharmonisessa orkesterissa. ”Innolla odotan, että pääsen aloittamaan. Tampereen orkesteri on ollut kovassa nosteessa, toivottavasti näin jatkuu. Salikin on ymmärtääkseni erinomainen etenkin akustiikkaparannusten jälkeen, siinäkin mielessä odotan kovasti”, kommentoi Pulakka.Uuden konserttimestarin neljän kuukauden koeaika alkaa elokuussa 2016 erikoisissa merkeissä: ensimmäinen keikka orkesterin kanssa on Ratinan stadionilla Eppu Normaalin 40-vuotisjuhlakonsertissa ja seuraava toivotuimpien klassikoiden ilmaiskonsertissa Sorsapuistossa. Puistokonsertti keräsi viime vuonna arviolta kymmentuhatta innostunutta kuulijaa. Yleisön pyynnöstä se järjestetään nyt uudelleen ‒ ja jälleen ilmaiseksi. Stadionin ja puiston jälkeen vieraillaan vielä Ylöjärven kirkossa ennen kuin avataan kausikorttisarja Tampere-talon Isossa salissa.Kirkkokonsertteja on syksyllä useampia: Ylöjärven lisäksi orkesteri soittaa kahdesti Tampereen tuomiokirkossa ja yhden vierailukonsertin Lapuan tuomikirkossa. Vakavien ja väkevien kirkkomusiikkiteosten lisäksi syksyn ohjelmassa on monenlaisia tunnelmakuvia meiltä ja maailmalta: ranskalaisten kansansatujen innoittamaa Ravelia, Tuhannen ja yhden yön tarinoihin perustuvaa Rimski-Korsakovia, Välimeren rannikolla matkaillutta Elgaria ja afro-perulaisten vaikutteiden valtaamaa nuoren eteläamerikkalaissäveltäjän musiikkia.Kevään ohjelmassa jatketaan samoilla teemoilla: erikoisilla orkesterisoittimilla ja tunnettujen säveltäjien harvinaisemmilla teoksilla. Suomen itsenäisyyden juhlavuoteen pureudutaan syvällisemmin vasta syksyllä 2017, joskin kevätkausi huipentuu kuoro-orkesterikonserttiin, jonka ohjelmassa ovat Madetojan Kullervo, Kuulan Stabat Mater ja Paavo Korpijaakolta tilatun teoksen kantaesitys.Rouvali johtaa yhdeksän konserttia syksyllä ja kuusi keväällä. Tampere Filharmoniaa johtavat lisäksi lukuisat vierailijakapellimestarit, kuten legendaarinen Bruckner-tulkki Eliahu Inbal, nouseva tähti Klaus Mäkelä, barokkitaitaja Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch ja orkesterin entinen ylikapellimestari Hannu Lintu. Solistijoukkoon kuuluvat muun muassa urkuri Kalevi Kiviniemi, sopraano Tuuli Takala, pianisti Javier Perianes, alttoviulisti Ilari Angervo ja orkesterin kanssa viime vierailullaan levyttänyt viulisti Baiba Skride.Edeltävä kausi on mennyt mainiosti, tästä on hyvä jatkaa seuraavaan: ”Tampere Filharmonia kiittää sitä yleisömassaa, joka on ollu tuolla saleissa. On ollu mahtavaa huomata, että yleisö on saanu meistä sen, mitä varten me täällä ollaan. Tampere Filharmonia ja minä ollaan koko kaupungin käytettävissä ja hienosti ootte löytäny! Se tietysti antaa meille semmosta lisäpotkua tähän hommaan. Me yritetään tarjota teille vielä entistäki parempia meininkejä”, lupaa Rouvali.

Syyskausi 2016

Kevätkausi 2017