AJATUKSIA HERÄTTÄVÄ KIRKKOKONSERTTI

Joutsenlaulu ja urkusinfonia

Tampere Filharmonia Tampereen tuomiokirkossa to 22.9.”Konsertissa on herkkupaloja kaikille, niin soittajille kuin yleisöllekin!” hehkuttaa kapellimestariMikk Murdvee, joka johtaa Tampere Filharmoniaa Tampereen tuomiokirkossa torstaina 22.9. Solistina on kansainvälisestikin arvostettu huippu-urkuri Kalevi Kiviniemi, ja ohjelmassa tämän ja tuonpuoleisen suhdetta pohdiskelevaa orkesterimusiikkia 1800-luvun lopulta 2000-luvulle.”Ensin joutsenlaulu, sitten hautajaismenot, sitten muistomerkki. Sellainen on tämän konsertin kaari”, kapellimestari Murdvee kiteyttää. Tampere Filharmonian kirkkokonsertti avataan virolaissäveltäjä Arvo Pärtin Swansongilla. Vanhojen uskomusten mukaan joutsenen viimeinen laulu juuri ennen kuolemaansa on kaikkein kaunein. Tällä ajatuksella Pärt on sävelensä kirjoittanut. Keskiaikaista kirkkolauluperinnettä henkivistä minimalistisista teoksistaan tunnettu Pärt on onnistunut ihastuttamaan konserttiyleisöjä jo useita vuosikymmeniä – säveltäjä juhli toissa sunnuntaina 81-vuotissyntymäpäiviään.Seuraavana on vuorossa saksalaissinfonikko Gustav Mahlerin 1880-luvulla kirjoittama Totenfeier, sinfoninen runo, joka päätyi seuraavalla vuosikymmenellä hänen toisen sinfoniansa ensimmäiseksi osaksi. Tätä virkaa teos toimitti vuosikymmeniä, ennen kuin sitä alettiin jälleen esittää omana kokonaisuutenaan. Tampere Filharmonian konsertissa kuullaan alkuperäisversio. Teoksen nimi tarkoittaa hautajaismenoja, ja juuri tätä ajatusta vasten Mahler halusi sävellystään tulkittavan.Hautajaismenojen päätyttyä on muistomerkin vuoro. Ranskalaissäveltäjä Camille Saint-Saënskirjoitti kolmannen sinfoniansa vuonna 1886 ja omisti sen samana vuonna menehtyneelle Franz Lisztille. Sinfonia jäi Sain-Saënsin viimeiseksi, vaikka säveltäjä eli vielä useita tuottoisia vuosikymmeniä kantaesityksen jälkeen. Saint-Saëns nimittäin koki, että oli antanut kaikkensa sinfoniakirjallisuudelle. Teosta kutsutaan usein urkusinfoniaksi, sillä uruilla on merkittävä rooli sen kahdessa osassa. Niinpä teos sopiikin kahden muunkin ohjelmanumeron tavoin erinomaisesti kirkkoon.Luvassa on ajatuksia herättävä konsertti: ”Rajapyykillä ihminen joutuu miettimään kaikenlaisia asioita, ja kirkko on luonteva paikka tällaiselle pohdiskelulle. On sitten kuinka uskonnollinen ihminen tahansa, niin tällaisessa konsertissa asioita tulee joka tapauksessa miettineeksi. Odotan kovasti torstai-iltaa, sitä, että päästään tekemään hienoa musiikkia. Mielestäni nämä ovat aivan mahtavia teoksia. Konsertissa on herkkupaloja kaikille, niin soittajille kuin yleisöllekin”, kapellimestari Mikk Murdvee kommentoi.To 22.9. klo 19 Tampereen tuomiokirkkoTampere FilharmoniaMikk Murdvee, kapellimestariKalevi Kiviniemi, urutArvo Pärt (S. 1935): SwansongGustav Mahler (1860−1911): TotenfeierCamille Saint-Saëns (1835−1921): Sinfonia nro 3Lataa konsertin käsiohjelmaLiput 24/10/10/6 €Opiskelijan saman päivän lippu 2 € (kirkon ovelta tai Tampere-talon lipunmyynnistä)