Hans-Peter Schütt: Strangest kin
12.10.2024 - 17.11.2024
10.00 - 18.00
Kulttuuritalo Laikku, Studio, Keskustori 4, Tampere
Osallistun teoksillani keskusteluun ihmisen suhteesta luontoon, joka on laajamittaisesti, no, hyvinkin suhteetonta. Ongelma on mielestäni ennemmin henkinen ja asenteellinen.
Osallistun teoksillani keskusteluun ihmisen suhteesta luontoon, joka on laajamittaisesti, no, hyvinkin suhteetonta. Ongelma on mielestäni ennemmin henkinen ja asenteellinen kuin tieteellinen tai tekninen. Pohdin miten mielikuvitus ja siitä kumpuava kyky myötäelää voisivat tarjota siihen ratkaisuja ja katalysoida kestävää muutosta.
Teosten alkulähtökohta on kohtaaminen, jossa pystyin tunnistamaan toisesta vain eläimyyden. En osannut yhdistää havaitsemaani mihinkään, mitä tiesin olevan olemassa. Tämä muistuttaa hetkeä, jossa ”palataan olioihin sinänsä, eli maailmaan, joka on olemassa ennen tietoa” ja sitä on luonnehdittu edelleen ”välittömäksi luonnon itsensä kohtaamiseksi; hämmästykseksi, ihmeeksi ja pyhäksi”. Lähietäisyys teki omasta kokemuksestani yllättävän ja tilanteen pitkittyminen muutti sen ensin häiritseväksi ja sitten pelottavaksi.
”Perimmäinen, moraalisestikin tärkeä edellytys minkä hyvänsä kohteen tajuamiseksi oikeudenmukaisella tavalla, toisin sanoen sen omin ehdoin, on tunnistaa tarina, jonka toinen meille kertoo, ja kuunnella sitä myötäeläen, vaikka se olisi meistä hyvinkin outo.” Mikäli pyrimme tätä kohti, meidän tulee tunnustaa toisen yhdenvertainen oikeus kertoa tarinaansa ja suostua kuulemaan sitä. Tehtävä vaatii meiltä kärsivällisyyttä, huomaavaisuutta ja herkkyyttä. Tarinan outoutta määrittelee se, miten pystymme rakentamaan suhteen kertojaan ja hänen tapaansa kertoa.
”Mielikuvituksen tehtävänä voi nähdä yhdistävän välitilan avaamisen maailman ja oman itsemme väliin. Tässä tilassa ihminen voi vapaasti pohtia ja kokeilla erilaisia tapoja mieltää maailma.” Kuunnellessamme tarinaa mielikuvitus avaa oven uppoutua sen maailmaan ja myötäelää sitä samaistumalla kertojaan, kertomisen tapaan tai kertomuksen yksityiskohtiin. Kun kertojan olomuoto, kertomisen tavat tai molemmat, poikkeavat omastamme, ne haastavat kykyämme kuunnella, kuvitella ja samaistua.
Yrityksemme mieltää maailma toisin ja toisesta todellisuudesta käsin tarvitsee tarttumapintoja, jotakin yhteistä minkä kautta kokea kaltaisuutta toiseen ja ymmärtää toista. Kaikkien maailman elävien kesken sellaisia voisivat olla esimerkiksi tyydyttävien elinolosuhteiden tarve, pyrkimys kasvaa ja kehittyä, merkityksellisten yhteyksien muodostaminen itsen ja ympäröivän maailman välille, halu kokea tyytyväisyyttä ja hyvinvointia. Tapauskohtaisesti monet muutkin asiat. Kaiken muun hämärtyessä voinee kaltaisuudeksi tunnistaa elossa olemisen samassa ajassa ja tilassa.
Teoksissa esiintyy tuntemattomia eläinoletettuja olentoja. Ne ovat kokemukseeni perustuen jotain tuttua vain nähtynä toisella tavalla. Mukailen lainaamaani ajatusta toisesta elämää toteuttavasta olennosta ”hämmästyksenä, ihmeenä ja pyhänä” ja pyrin lähestymään eläimyydessä ilmenevää tutun ja vieraan rajapintaa.
Näyttelyä ovat tukeneet perhe ja ystävät.
Ensimmäinen lainaus on Maurice Merleau-Pontyn ajatus, jota Neil Evernden on jatkanut. Toinen lainaus on Yuriko Saiton ja kolmas Pauline von Bonsdorffin.
Näyttely Kulttuuritalo Laikun Studiossa, Keskustori 4, Tampere.
Avoinna ti – pe klo 9-20, la – su klo 10-18. Vapaa pääsy.
Lisätietoja Kulttuuritalo Laikun näyttelyistä:
Irma Puttonen
Johtava koordinaattori
irma.puttonen@tampere.fi
050 553 8673
Tampereen kaupunki, kaupunkikulttuuriyksikkö
Teosten alkulähtökohta on kohtaaminen, jossa pystyin tunnistamaan toisesta vain eläimyyden. En osannut yhdistää havaitsemaani mihinkään, mitä tiesin olevan olemassa. Tämä muistuttaa hetkeä, jossa ”palataan olioihin sinänsä, eli maailmaan, joka on olemassa ennen tietoa” ja sitä on luonnehdittu edelleen ”välittömäksi luonnon itsensä kohtaamiseksi; hämmästykseksi, ihmeeksi ja pyhäksi”. Lähietäisyys teki omasta kokemuksestani yllättävän ja tilanteen pitkittyminen muutti sen ensin häiritseväksi ja sitten pelottavaksi.
”Perimmäinen, moraalisestikin tärkeä edellytys minkä hyvänsä kohteen tajuamiseksi oikeudenmukaisella tavalla, toisin sanoen sen omin ehdoin, on tunnistaa tarina, jonka toinen meille kertoo, ja kuunnella sitä myötäeläen, vaikka se olisi meistä hyvinkin outo.” Mikäli pyrimme tätä kohti, meidän tulee tunnustaa toisen yhdenvertainen oikeus kertoa tarinaansa ja suostua kuulemaan sitä. Tehtävä vaatii meiltä kärsivällisyyttä, huomaavaisuutta ja herkkyyttä. Tarinan outoutta määrittelee se, miten pystymme rakentamaan suhteen kertojaan ja hänen tapaansa kertoa.
”Mielikuvituksen tehtävänä voi nähdä yhdistävän välitilan avaamisen maailman ja oman itsemme väliin. Tässä tilassa ihminen voi vapaasti pohtia ja kokeilla erilaisia tapoja mieltää maailma.” Kuunnellessamme tarinaa mielikuvitus avaa oven uppoutua sen maailmaan ja myötäelää sitä samaistumalla kertojaan, kertomisen tapaan tai kertomuksen yksityiskohtiin. Kun kertojan olomuoto, kertomisen tavat tai molemmat, poikkeavat omastamme, ne haastavat kykyämme kuunnella, kuvitella ja samaistua.
Yrityksemme mieltää maailma toisin ja toisesta todellisuudesta käsin tarvitsee tarttumapintoja, jotakin yhteistä minkä kautta kokea kaltaisuutta toiseen ja ymmärtää toista. Kaikkien maailman elävien kesken sellaisia voisivat olla esimerkiksi tyydyttävien elinolosuhteiden tarve, pyrkimys kasvaa ja kehittyä, merkityksellisten yhteyksien muodostaminen itsen ja ympäröivän maailman välille, halu kokea tyytyväisyyttä ja hyvinvointia. Tapauskohtaisesti monet muutkin asiat. Kaiken muun hämärtyessä voinee kaltaisuudeksi tunnistaa elossa olemisen samassa ajassa ja tilassa.
Teoksissa esiintyy tuntemattomia eläinoletettuja olentoja. Ne ovat kokemukseeni perustuen jotain tuttua vain nähtynä toisella tavalla. Mukailen lainaamaani ajatusta toisesta elämää toteuttavasta olennosta ”hämmästyksenä, ihmeenä ja pyhänä” ja pyrin lähestymään eläimyydessä ilmenevää tutun ja vieraan rajapintaa.
Näyttelyä ovat tukeneet perhe ja ystävät.
Ensimmäinen lainaus on Maurice Merleau-Pontyn ajatus, jota Neil Evernden on jatkanut. Toinen lainaus on Yuriko Saiton ja kolmas Pauline von Bonsdorffin.
Näyttely Kulttuuritalo Laikun Studiossa, Keskustori 4, Tampere.
Avoinna ti – pe klo 9-20, la – su klo 10-18. Vapaa pääsy.
Lisätietoja Kulttuuritalo Laikun näyttelyistä:
Irma Puttonen
Johtava koordinaattori
irma.puttonen@tampere.fi
050 553 8673
Tampereen kaupunki, kaupunkikulttuuriyksikkö