Tampere Filharmonia

Tuuli Takala

Sopraano

Sopraano Tuuli Takala on yksi ikäluokkansa menestyneimmistä suomalaisista sopraanoista. Hän kuuluu kaudesta 2015 lähtien kuuluisan Dresdenin Semperoperin solistikuntaan ja esiintyy vakituisesti monilla kotimaan ja ulkomaiden päänäyttämöillä. Musiikkiopintonsa Takala aloitti viulun parissa viisivuotiaana. Sibelius-Akatemiassa hän opiskeli ensin musiikkikasvatusta lauluopettajanaan Aulikki Eerola, mutta jatkoi myöhemmin Laulumusiikin osaston oopperakoulutuksessa Ritva-Liisa Korhosen johdolla. Lauluopintojaan Tuuli on täydentänyt myös Helsingin Metropolia Ammattikorkeakoulussa sekä useilla mestarikursseilla. Takalan oopperaura lähti vauhtiin hänen voitettuaan Timo Mustakallio -laulukilpailun ja Kangasniemen laulukilpailun kesällä 2013. Oopperadebyyttinsä Suomen Kansallisoopperassa Takala teki lokakuussa 2013 Taikahuilun Yön kuningattarena. Hän on vieraillut myös muun muassa Savonlinnan Oopperajuhlilla, Deutsche Oper Berlinissä ja Aalto Theater Essenissä. Oopperan ja musiikkiteatterin lisäksi hän esittää lied- ja oratoriomusiikkia ja vierailee orkesterien solistina. Viimeksi Takala teki yhteistyötä Tampere Filharmonian kanssa keväällä 2018 Olli Kortekankaan säveltämässä oopperassa Veljeni vartija Amanda Rossin roolissa, josta hän sai kriitikoilta ylistävät arvostelut.