Sielun vaelluksia

Ylikapellimestari Matthew Halls aloitti kolmivuotiskautensa Tampere Filharmonian ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana elokuussa 2023. Halls on orkesterin kahdestoista ylikapellimestari ja kolmas ulkomaalainen tehtävässä. Avauskaudellaan 2023/24 hän johtaa Tampereella 12 konserttia, joista syksyllä viisi.

Halls kertoo Tampere Filharmonian soittajien poikkeuksellisen muusikkouden, innostavan työetiikan ja energisoivan kokeilunhalun valloittaneen hänet yhteisten harjoitusten ensiminuuteista lähtien, ja odottaa mielenkiintoista yhteistyötä orkesterin kanssa tulevina kausina. Hän on myös kertonut olevansa ylpeä voidessaan aloittaa ylikapellimestarina kaupungissa, jossa kulttuuria ja taide-elämää todella arvostetaan.

Halls vierailee säännöllisesti johtamassa muun muassa Clevelandin orkesteria, Seattlen sinfoniaorkesteria, Wienin sinfonikkoja, Toronton sinfoniaorkesteria ja Suomen Radion sinfoniaorkesteria. Alun alkaen hän tuli tunnetuksi etenkin vanhan musiikin tulkitsijana ja oli yksi ensimmäisistä vierailevista kapellimestareista Nikolaus Harnoncourtin Concentus Musicus Wienin johtajana. Hallsin levytyksiin lukeutuvat mm. Bachin cembalokonsertot, Händelin Parnasso in Festan ensilevytys sekä Bachin pääsiäis- ja ylösnousemusoratoriot.

Sopraano Soraya Mafi on valmistunut Manchesterin Royal Northern College of Musicista ja Lontoon Royal College of Musicista. Hän on voittanut mm. Maggie Teyte (2014) ja Susan Chilcott (2016) -palkinnot, ja oli ehdolla vuoden nuoreksi laulajaksi International Opera Awards -kilpailussa vuonna 2019. Mafi sai uralleen eväitä Englannin kansallisoopperan Harewood-taiteilijaohjelmasta, ja sittemmin hän on laulanut johtavia rooleja Euroopan ja Pohjois-Amerikan oopperataloissa ja konserttisaleissa.

Altto Jess Dandy oli ehdolla Royal Philharmonic Society Award -palkinnon saajaksi nuorten taiteilijoiden kategoriassa vuonna 2021. Sukupolvensa eturivin kontra-alttoa on ehditty jo kuulla niin BBC Promseissa kuin oopperalavoilla ja konserttisaleissa eri puolilla Eurooppaa. Dandy on monipuolinen taiteilija, joka on musiikin lisäksi kiinnostunut ekologiasta, kehon psykologiasta ja henkisyydestä. Hän on ollut perustamassa musiikkia ja tieteitä yhdistäviä SongPath ja Music & Being Collective – ohjelmia.

Tenori Toby Spence on suorittanut kuorotutkinnon Oxfordissa ja valmistunut Guildhall School of Music and Drama -oopperakoulusta. Hän voitti Royal Philharmonic Societyn Vuoden laulaja -palkinnon 2011. Spence on laulanut muun muassa Berliinin, Los Angelesin ja Wienin filharmonikkojen, Baijerin Radion, Lontoon ja San Franciscon sinfoniaorkestereiden sekä Cleveland Orchestran kanssa. Proms-debyyttinsä hän teki jo vuonna 1997.

Basso Neal Davies on opiskellut King’s Collegessa ja Royal Academy of Musicissa Lontoossa. Hän voitti lied-tulkitsijan palkinnon Cardiffin laulukilpailussa 1991. Basso-baritoni Davies on esiintynyt arvostettujen orkesterien kanssa maailman konserttilavoilla ja arvostetuissa oopperataloissa. Hän on myös säännöllinen vieras Edinburghin festivaaleilla ja BBC Promsissa.

Tampereen Filharmoninen kuoro on noin 90 laulajan suurkuoro, joka perustettiin vuonna 1990. Kuoron ohjelmistossa on kaksi päälinjausta, isot orkesteriteokset sekä a cappella -produktiot. Taiteellinen johtaja on Ruut Kiiski ja kuoromestari Jouni Rissanen.

Kuoron tärkein yhteistyökumppani on Tampere Filharmonia, jonka kanssa esitetään 2–3 teosta vuosittain. Kuoro on esiintynyt myös mm. Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin, Viron festivaaliorkesterin, Plovdivin valtionoopperan orkesterin, Estonia-teatterin orkesterin sekä Seinäjoen ja Vaasan orkesterien kanssa.

Kuoro on ehtinyt laulaa jo yli 80 konsertissa ja kymmenissä pienemmissä esiintymistilaisuuksissa, kotimaan lisäksi myös Virossa, Saksassa, Bulgariassa ja Espanjassa. Ohjelmistoon kuuluu tunnettujen suurteosten lisäksi myös harvinaisuuksia, esim. Händelin Belshazzar-oratorio ja Schumannin Requiem, molemmat Suomen ensiesityksiä.

Tampereen Filharmoninen Kuoro on levyttänyt useita kertoja. Kuoro on mukana kolmella Tampereen kaupunginorkesterin levyllä. Sibeliuksen Sanomalehdistön päivien musiikin ensilevytys on palkittu kolmella levypalkinnolla. Einar Englundin 6. sinfonia sai vuoden 2001 Janne-palkinnon. Kuoron ensimmäinen a cappella -levy Suomalaisia kuoroklassikoita ilmestyi keväällä 2002. Tampere Filharmonian kanssa on levytetty myös romanialaisen George Enescun 3. sinfonia vuonna 2013.

Englantilaisen säveltaiteen kultakausi osui 1400–1600-luvuille, kun renessanssin ja barokin säveltäjät, kuten John Taverner, Thomas Tallis, William Byrd, John Dowland ja Orlando Gibbons, kehittivät moniäänisen musiikin lainalaisuuksia niin maallisissa kuin kirkollisissa yhteyksissä.

Christopher Tyen (n. 1505–1572) elämänvaiheet ovat jokseenkin epäselvät. Todennäköisesti hän syntyi Cambridgeshiressä, opiskeli ja tohtoroitui sekä Cambridgessä että Oxfordissa, ja päätyi lopulta Ely-katedraalin kuoromestariksi ja urkuriksi. Säveltäjänuransa hän hylkäsi tultuaan pastoriksi. Parhaiten Tye tunnetaan kuitenkin kuningas Edward VI:n lapsuuden musiikinopettajana. Tyen kenties sadoista sävellyksistä vain murto-osa on säilynyt, ja elinaikanaan häneltä julkaistiin vain yksi teos, kuusiääninen kuoroteos Apostolien teot. Tyen soitinmusiikin tyyliä havainnollistaa parhaiten 21:n In Nomine -teoksen sarja, joista 19 on viidelle soittajalle. Vain yksi on kuusiääninen, perjantaina kuultava In nomine à 6.

Teksti: Jaani Länsiö

Skotlantilainen Sir James MacMillan (s. 1959) kuuluu maailman esitetyimpiin nykysäveltäjiin. Hänen läpimurtonaan pidetään vuoden 1990 BBC:n Proms-festivaalilla kantaesitettyä orkesteriteosta The Confession of Isobel Gowdie, ja hänen esitetyin ja tunnetuin teoksensa on lyömäsoitinkonsertto Veni, veni, Emmanuel (1992).

MacMillanin jokaisessa viidessä sinfoniassa on viittauksia musiikkia suurempiin voimiin, etenkin uskonnollisuuteen ja hengellisyyteen, jos ei suoranaisena ohjelmana niin ainakin tyyliä ohjaavana elementtinä. Ensimmäinen sinfonia Vigil (1997) etsii tulta ja valoa pääsiäisen hengessä, toinen (1999) on dramatisoitu, laajennettu orkesteriversio toisesta pianosonaatista; kolmas, lisänimeltään Silence (2003) perustuu japanilaiskirjailija Shūsaku Endōn romaaniin, jossa Jumala koettelee ihmistä tragedioilla. Viidennen (2019) lisänimi Le grand Inconnu viittaa Pyhään henkeen.

Yksiosainen, lähes 40-minuuttinen neljäs sinfonia (2015) on muita abstraktimpi, mutta siinäkin MacMillan ottaa lähtökohdakseen musiikin rituaalisuuden, joka kuuluu esimerkiksi lainauksina skottilaisen renessanssisäveltäjän Robert Carverin teoksesta Missa Dum Sacrum Mysterium. ”Sinfonia kattaa neljä arkkityyppiä”, säveltäjä on sanonut, ”jotka voi käsittää liikkeen, kehotuksen, anelun ja riemun rituaaleiksi. Nämä neljä olevaisuutta esittäytyvät noin viiden ensimmäisen minuutin aikana. Teoksen edetessä ne kehittyvät joko yksitellen orgaanisesti, tai ne voivat sekoittua toisiinsa tai ne voivat olla vastakkaisia ja riitaisia.”

Teksti: Jaani Länsiö

Kun W. A. Mozart (1756–1791) kuoli pian keskiyön jälkeen 5.12.1791 kotonaan Wienissä, hänen pöydällään lojui keskeneräinen työ. Viimeisinä viikkoinaan hän oli uppoutunut kahdeksanosaiseen sielunmessuun, mutta aika oli loppunut kesken. Täysin valmiiksi oli ehtinyt vain ensimmäinen osa Introitus, muut osat olivat jääneet luonnoksiksi tai vain osittain valmiiksi. Nuottijälki oli kaikesta huolimatta siistiä, selkää ja suoraa, eikä yksikään nuotti ollut syntynyt kuolemansairauden heikentämällä kädellä. Lacrimosan alkutahdit olivat viimeiset Mozartin omakätisesti piirtämät nuotit. Jälkeensä hän jätti myös hätäisesti sutattuja ajatuksia, aihelmia ja suullisia ohjeita siltä varalta, että tauti osoittautuisi kohtalokkaaksi.

Requiemin oli määrä valmistua anonyyminä tilausteoksena kreivi Franz von Walseggille, eksentrikolle, jolla oli tapana soitattaa juhlissaan wieniläissäveltäjien hänelle tekemiä kappaleita ominaan. Käytännöstä ei sopinut hiiskua, mutta todennäköisesti kaikki wieniläissäveltäjät olivat selvillä Walseggin puuhista, niin hyvät korvaukset hän haamukirjoittajilleen maksoi. Mozart sai vain tunnin mittaisesta Requiemistä kokoillan oopperaa vastaavan palkkion.

Vyyhti alkoi valjeta vasta vuonna 1964, kun Walseggin palvelijan kirjoittama, yksityiskohtainen selonteko Requiemin syntyhistoriasta julkaistiin kokonaisuudessaan ja sensuroimatta. Kreivi oli tilannut Mozartilta Requiemin vaimonsa kuoleman vuosipäivänä esitettäväksi sillä ehdolla, että hän maksaa puolet summasta heti ja loput teoksen valmistuttua. Miehensä sävellystuloista täysin riippuvaisen Constanze-lesken oli siis suorastaan pakko saattaa Requiem valmiiksi tavalla tai toisella – ja pitää Walsegg pimennossa siltä tosiasialta, ettei teoksessa ole omakätistä Mozartia tuskin puoliakaan.

Kuolemaa seuranneiden kuukausien aikana jopa kymmenkunta Mozartin tyylin ja käsialan tuntenutta säveltäjää kokeili kykyjään Requiemin täydentämisessä. Yksitellen he vetäytyivät; ehkä silkasta kunnioituksesta, kunnes sopiva kandidaatti löytyi: Mozartin oppilas, kapellimestari Franz Xaver Süssmayr. Hän osasi kopioida Mozartin tyyliä, käsialaa ja allekirjoituksenkin niin vakuuttavasti, että kreivi saattoi uskoa ostaneensa itselleen Mozartin alkuperäisen työn.

Muutaman vuoden ajan Requiemistä oli liikkeellä kaksi versiota. Tai oikeammin kaksi samaa teosta, mutta kahden eri säveltäjän nimissä: kreivi Walsegg esitti sitä omanaan, Constanze Mozart miehensä joutsenlauluna. Tosiasiassa suurimman työn oli tehnyt Süssmayr, joka vakuutti, että jokainen hänen kirjoittamansa nuotti perustuu joko Mozartin valmiiksi säveltämään musiikkiin tai sittemmin kadonneisiin muistiinpanoihin ja Süssmayerille sanelemiin ohjeisiin. Myöhemmin hän tosin paljasti säveltäneensä Sanctuksen, Benedictuksen ja Agnus Dein omin päin. Teos päättyy Mozartin säveltämien alkuosien kertaukseen lähes nuotilleen.

Teksti: Jaani Länsiö