Monumentti

Sveitsiläiskapellimestari Mario Venzago (s. 1948) toimi Bernin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana vuoteen 2021 saakka. Sitä ennen hän on toiminut vastaavissa rooleissa Indianapolisin ja Göteborgin sinfoniaorkestereissa, Baskimaan kansallisorkesterissa, Baselin sinfoniaorkesterissa, Grazin oopperassa ja filharmonisessa orkesterissa, Deutsche Kammerphilharmonie -kamariorkesterissa, Heidelbergin filharmonisessa orkesterissa sekä sinfoniaorkesteri Musikkollegium Winterthurissa. Tapiola Sinfoniettan taiteellisena kumppanina hän toimi vuoteen 2019 asti.

Sveitsiläiskapellimestari Venzagon pitkän uran varrelle on mahtunut vierailuja mm. Berliinin filharmonisen orkesterin, Leipzigin Gewandhaus-orkesterin, Philadelphian ja Bostonin sinfoniaorkesterien, Lontoon filharmonisen orkesterin, Ranskan radion orkesterin ja NHK-sinfoniaorkesterien kapellimestarikorokkeille. Hän on käynyt johtamassa myös Ranskan radion filharmonista orkesteria, Tanskan kansallista sinfoniaorkesteria sekä Suomen Radion sinfoniaorkesteria.

Kausi 2022/23 vie Venzagoa arvostettujen sinfoniaorkesterien johtamistehtäviin niin Yhdysvaltoihin, Aasiaan kuin ympäri Eurooppaa. Nuorten sinfoniaorkesteri Schweizer Jugend-Sinfonie-Orchesterin kanssa hän tekee Sveitsin kiertueen.

Venzago on työskennellyt maailmankuulujen solistien ja oopperaohjaajien kuten Ruth Berghausin, Peter Konwitschnyn ja Hans Neuenfelsin kanssa. Useat Venzagon levytyksistä ovat saaneet kansainvälisiä palkintoja.  The other Bruckner -äänitesarja on kerännyt kriitikoilta kiitosta kansainvälisesti. Sarja sisältää Brucknerin kaikki kymmenen sinfoniaa Mario Venzagon johtamina. Ennen kapellimestariksi ryhtymistään Venzago toimi konserttipianistina.

Oxfordilainen viulisti Priya Mitchell aloitti opintonsa Yehudi Menuhin -koulussa opettajanaan David Takeno, jonka opetuksesta Mitchell siirtyi myöhemmin Zakhar Bronin ohjaukseen Lyypekin musiikkikorkeakouluun. Mitchellin kansainvälinen ura alkoi, kun hänet valittiin edustamaan kotimaataan European Concert Halls Organisation (ECHO) -verkoston ”Rising Star” -sarjassa. Se mahdollisti resitaalikonsertteja ympäri Eurooppaa sekä Amerikkaa ja esiintymisiä mm. Amsterdamin Concertgebouwssa, Lontoon Wigmore Hallissa ja Carnegie Hallissa New Yorkissa.

Menestys johti erittäin arvostettuihin kiertueisiin ja konsertteihin muun muassa BBC:n sinfoniaorkesterin, Lontoon Philharmonia-orkesterin, Moskovan filharmonisen orkesterin ja Australian kamariorkesterin kanssa. Mitchell on säännöllinen solistivieras monissa Euroopan arvostetuissa orkestereissa. Intohimoisena kamarimuusikkona ja tulkitsijana hän työskentelee jatkuvasti nimekkäiden muusikoiden kanssa sekä käy esiintymässä kamarimusiikki – festivaaleilla muun muassa Kuhmossa, Stavangerissa sekä Ravinia- ja Bath-festivaaleilla. Tampere Chamber Music -kamarimusiikkitapahtumassa (25.-29.1.2023) hän konsertoi jo toistamiseen.

Priya Mitchell on Oxford Chamber Music -festivaalin taiteellinen johtaja.

Vaikka J.S. Bach (1685–1750) ei koskaan poistunut nykyisen Saksan alueelta, hän matkusteli töiden perässä ympäri maata ja oli aina kiinnostunut itselleen uusista tyylilajeista, soittimista ja musiikin muodoista. Etenkin Ranskasta ja Italiasta tullut musiikki puhutteli Bachia, ja vaikka hän ei säveltänyt ainuttakaan oopperaa, italialaisviulistien matkassa pohjoiseen levinneestä konserttomuodosta tuli Bachin uraa leimannut bravuuri.

Jo nuorena Bach oli tutustunut Giovanni-Battista Lullin ja Girolamo Frescobaldin musiikkiin. Weimarin hoville säveltäessään 1708–1717 hän omaksui konserttotyylin kopioimalla ainakin Antonio Vivaldin, Arcangelo Corellin, Giuseppe Torellin, Allessandro Marcellon ja Tommaso Albinonin musiikkia ja kirjoittamalla niistä omat sovituksensa cembalolle. Köthenissä vuodesta 1717 vuoteen 1739 saakka ruhtinas Leopoldille työskennellessään hän sävelsi kuusi Brandenburgilaista konserttoa sekä Italialaisen konserton soolocembalolle. Bachin todennäköisesti Köthenin-vuosina säveltämistä viulukonsertoista vain a-molli ja E-duuri sekä kahden viulun konsertto ovat säilyneet.

Konsertto E-duurissa BWV 1042 on Bachin viulukonsertoista selvästi iloluontoisin, maalaishenkisin ja monessa suhteessa orkestraalisin. Tyypilliseen tapaan kolmiosainen konsertto alkaa allegrolla ja harvinaisen yksiselitteisesti pääsävellajin naulitsevalla kolmisoinnulla. Vastakohtaiset jaksot samoilevat niin duurissa kuin mollissa, ja vaikka solistin kuviointi on toisinaan myös säestyksellistä, valokeila pysyy tiukasti viulussa kerran sille langettuaan. Hidas osa on adagio, jossa sooloviulu punoo murheellista melodialankaa orkesterin sinnikkäästi toistuvan sointukierron päälle. Energisessä finaalissa sooloviulu ottaa tilaa samanlaisena toistuvan orkesterisäkeen lomaan ujutetuilla puheenvuoroillaan.

Teksti: Jaani Länsiö

Itävaltalaisen Anton Brucknerin (1824–1896) tuotanto pysyi työnarkomaniasta huolimatta verraten suppeana. Päivätyö Wienin yliopistossa sekä neuroosien ja täydellisyydentavoittelun ruokkiminen söivät tunteja luovuudelta, minkä lisäksi hän kehittyi säveltäjänä poikkeuksellisen myöhään. Sosiaalisesti hän oli täysin lahjaton, eikä osannut markkinoida musiikkiaan sen enempää yleisölle kuin aina orkestereillekaan, ja esimerkiksi kolmannen sinfonian kantaesitys vuonna 1877 keskeytyi orkesterilaisten poistuttua takahuoneeseen mielenosoituksellisesti. Nöyryytys jätti pysyvät jäljet.

Bruckner ei saanut enää ainuttakaan teosta valmiiksi ilman uuvuttavaa korjausten ja muutosten kierrosta, usein jopa vuosia kantaesityksen jälkeen. Brucknerin sinfonioista on jäänyt pyörimään useita eri versioita, joita hänen oppilaansa ja jälkipolvien tutkijat ovat koettaneet täydentää, eikä kukaan tunnu tietävän hänen lopullista tahtoaan noudattavia laitoksia.

Myös viidennen sinfonian autenttisin versio on jäänyt hämäräksi. Teos valmistui jo vuonna 1876, mutta Bruckner korjasi sitä vielä kaksi vuotta myöhemmin. Sinfonian ”kantaesitys” järjestettiin vasta vuonna 1887 – tosin vain kahdella pianolla soitettuna. Seuraavan kerran se kuultiin vuonna 1894 raskaasti leikeltynä joko Brucknerin tahdosta tai sitten ei. Teos oli Brucknerille ehkä kaikista rakkain, mutta hän oli juuri kantaesitysiltana joutunut sairasvuoteelle, eikä koskaan saanut kuulla viidettä sinfoniaansa orkesterilla esitettynä. Nykyään sinfoniasta soitetaan vuoden 1878 versiota.

Vaikka teos on ilmiselvää Bruckneria alusta loppuun, se poikkeaa muista sinfonioista merkittävästi. Ainoana sinfonioista se alkaa pitkällä adagio-johdannolla, ja teos on leimallisesti kontrapunktinen – eri äänikertojen melodiat siis risteilevät taidokkaasti toistensa lomassa – ja jokainen osa scherzoa lukuunottamatta käynnistyy huomiota herättävällä eleellä: jousten pizzicatolla.

Ensiosassa on tuttua brucknerilaista jylhyyttä, johon kuuluu olennaisena osana vaskisoitinten koraaleihin huipentuvia nousuja ja vuolaasti vellovia jousimelodioita. Adagiossa puupuhaltimien liverrys katkeaa jousisoitinten lauluun. Scherzo on poikkeuksellisen laaja ja tuttuun tapaan kansantanssillinen, mutta sen keskellä vilahtaa muistumia jopa Beethovenin Oodista ilolle. Finaali kerää sinfonian teemoista mahtavan, ylistyksellisen loppufuugan.

Teosta on yleisesti pidetty Brucknerin ”älykkäimpänä”, mikä ei silti tarkoita tunteen tai intohimon puutetta – pikemminkin päinvastoin. Myös viides sinfonia kuuluu Brucknerin niin kutsuttuihin soiviin katedraaleihin, Jumalalle omistettuihin sinfonioihin. Esimerkiksi Jean Sibelius oli syvästi vaikuttunut teoksen tunnustuksellisesta latauksesta: ”Se liikutti minua kyyneliin saakka. Olin pitkät ajat jälkeenpäin kerrassaan hurmaantunut. Mikä erikoinen, syvän uskonnollisuuden luoma henki!”

Bruckner ei ole antanut teokselle lisänimeä. Tutkijat ja kriitikot ovat koettaneet keksiä musiikkia kuvaavia otsikoita, mutta sen enempää ”Uskonsinfonia”, ”Traaginen sinfonia” kuin Brucknerin itse suosima ”Fantastinen sinfoniakaan” eivät ole kuvailevuudestaan huolimatta jääneet pysyvään käyttöön. Useimmin tapaa nimitystä Pizzicato-sinfonia, joka sekään tuskin tekee oikeutta sinfonian syvällisimmille ulottuvuuksille.

Teksti: Jaani Länsiö

I-viulu
Johannes Pölda 1.konserttimestari
Lotta Laaksonen 2. konserttimestari tp.
Lea Antola 3.konserttimestari tp.
Riikka Marttila *
Raimo Hannikainen
Katri Nikkanen
Jaakko Nordman
Ivi Ots
István Szalay
Vitali Torkkeli
Kati Tuominen-Heroja
Maksym Filatov tp.
Maria Garcia Escudero tp.
Joosep Reimaa tp.
Kirsi-Marja Alanen tp.
David Seixas tp.

II-viulu
Kimmo Tullila *
Heidi Kuula **
Linda Halme ***tp.
Anna Angervo
Riitta Hallila
Heikki Hannikainen
Elina Kilpinen
Kirsi Korpela-Pulkkinen
Kristine Lilientale-Birzniece
Pirjo Tulisalmi
Sanna Tullila
Anni Ylikallio
Kaisa Hiilivirta tp.
Nuppu Komsi tp.

Alttoviulu
Emiliano Travasino *tp.
Heili Hannikainen ***tp.
Marianne Hautakangas
Elizabete Jokiranta
Kimmo Kivivuori
Anne Korhonen
Taavi Nachtigall
Anni Tiainen-Hammo
Satu Kae tp.
Pia Kukkonen tp.
Vadim Grumeza tp.

Sello
Kalle-Pekka Koponen soolosellisti tp.
Simon Svoboda ***tp.
Reinis Birznieks
Miika Jämsä
Maija Juuti
Sampo Liukko
Panu Saari
Virpi Välimäki
Hannes Jämsä tp.
Mikko Pitkäpaasi tp.

Kontrabasso
Joni Armio ***
Luukas Jokisipilä ***tp.
Juha Kleemola
Pentti Huhtinen
Tuomo Kinnunen
Antti Laulaja
Heikki Lehtinen
Terhi Lassila tp.

Huilu
Malla Vivolin **
Sara Susiniemi op.

Oboe
Juha Ala **
Inoko Isobe **tp.

Klarinetti
Mark Reding **
Janne Pesonen ***

Fagotti
Aleksei Dmitriev *
Aleksandr Veryukhanov **

Käyrätorvi
Aleksi Mäkimattila *
Pauliina Koskela ***
Ismo Ponkala
Pasi Tiitinen

Trumpetti
Xiang Guo *
Aki Välimäki ***
Tapio Kilpinen

Pasuuna
Vygantas Silinskas **
Mikhail Kapustin ***
Frederick Cawte tp.

Tuuba
Harri Miettunen *

Patarummut
Harri Lehtinen **tp.

Cembalo
Ilpo Laspas *tp.

äänenjohtaja *
vuorotteleva äänenjohtaja **
varaäänenjohtaja ***
tilapäinen tp.
opiskelija-yhteistyö op.