Mahler: Ylösnousemus

Ylikapellimestari Matthew Halls aloitti kolmivuotiskautensa Tampere Filharmonian ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana elokuussa 2023. Halls on orkesterin kahdestoista ylikapellimestari ja kolmas ulkomaalainen tehtävässä. Avauskaudellaan 2023/24 hän johtaa Tampereella 12 konserttia, joista keväällä seitsemän.

Halls kertoo Tampere Filharmonian soittajien poikkeuksellisen muusikkouden, innostavan työetiikan ja energisoivan kokeilunhalun valloittaneen hänet yhteisten harjoitusten ensiminuuteista lähtien, ja odottaa mielenkiintoista yhteistyötä orkesterin kanssa tulevina kausina. Hän on myös kertonut olevansa ylpeä voidessaan aloittaa ylikapellimestarina kaupungissa, jossa kulttuuria ja taide-elämää todella arvostetaan.

Halls vierailee säännöllisesti johtamassa muun muassa Clevelandin orkesteria, Seattlen sinfoniaorkesteria, Wienin sinfonikkoja, Toronton sinfoniaorkesteria ja Suomen Radion sinfoniaorkesteria. Alun alkaen hän tuli tunnetuksi etenkin vanhan musiikin tulkitsijana ja oli yksi ensimmäisistä vierailevista kapellimestareista Nikolaus Harnoncourtin Concentus Musicus Wienin johtajana. Hallsin levytyksiin lukeutuvat mm. Bachin cembalokonsertot, Händelin Parnasso in Festan ensilevytys sekä Bachin pääsiäis- ja ylösnousemusoratoriot.

Anu Komsi kuuluu Suomen kansainvälisiin kärkilaulajiin. Moninkertaisesti palkittu koloratuurisopraano on erittäin ansioitunut konsertti- ja oopperalavoilla ympäri maailmaa. Hänen laaja ohjelmistonsa kattaa kaiken renessanssimusiikista progressiiviseen jazziin ja mitä edistyksellisimpiin nykyteoksiin. Tilaamalla ja esittämällä uusia teoksia hän on ollut mukana laajentamassa nykymusiikin ohjelmistoa, laulaen samalla bel cantoa ja esitellen tämän päivän yleisölle unohdettuja koloratuurimestariteoksia. Komsia voi kutsua nykyajan Jenny Lindiksi. Komsille myönnettiin 2020 Suomen Säveltäjien Madetoja-palkinto ansioistaan uuden musiikin esittäjänä ja tilaajana. 2021 hän sai arvostetun Erik Bergman -palkinnon.

Komsi on esiintynyt kaikilla suurimmilla kansainvälisillä oopperanäyttämöillä ja festivaaleilla. Hän debytoi oopperalaulajana 1991 Helsingin juhlaviikoilla Esa-Pekka Salosen johtamana. Viimeisimpiin oopperadebyytteihin kuuluu Mozartin Taikahuilun Yön Kuningatar Savonlinnan Oopperajuhlilla 2023.

Komsin konserttiohjelmisto on valtava. Hän on laulanut lukuisten johtavien orkesterien solistina kansainvälisissä konserttisaleissa ja arvostettujen kapellimestareiden kanssa. Hän on tehnyt satoja levytyksiä, joista monet ovat Gramophone-palkittuja.

2004–2018 Komsi toimi rinnakkain soolouransa kanssa West Coast Kokkola Opera -seurueen perustajana ja taiteellisena johtajana, osan ajasta myös toimitusjohtajana. Viimeisin kesäooppera vuonna 2017 sai kehuja suomalaisessa mediassa ja kansainvälisesti.

Mezzosopraano Sarah Connolly on palkittu monikertaisesti musiikillista ansioistaan ja elämäntyöstään taiteilijana. 2017 hän sai Kuningatar Elisabeth II:n myöntämän Brittiläisen imperiumin ritarikunnan komentajan arvonimen (DBE, Dame Commander) 2010 myönnetyn CBE-arvonimen lisäksi. Hän on Royal Philharmonic Societyn kunniajäsen (2020) ja viime vuonna hän sai King’s Medal for Music -mitalin merkittävästä panoksestaan Yhdistyneen kuningaskunnan musiikkielämään.

Dame Sarah on laulanut Aldeburghin, Edinburgin, Luzernin, Salzburgin ja Tanglewoodin festivaaleilla sekä BBC:n Proms-festivaaleilla, jossa hän 2009 esiintyi Proms Last Night -tapahtuman solistina. Oopperatehtävät ovat kuljettaneet Connollya ympäri maailmaa aina New Yorkin Metropolitan-oopperasta Keski-Euroopan kuuluisiin oopperataloihin.

Kauden 2023/24 kohokohtia ovat olleet Mendelssohnin Elijah Lontoon sinfoniaorkesterin ja Sir Antonio Pappanon kanssa, Tippettin A Child of our Time Skotlannin kuninkaallisnen kansallisorkesterin ja Sir Andrew Davisin kanssa, Elgarin Gerontiuksen uni Suomen Radion sinfoniaorkesterin ja Nicholas Collonin kanssa sekä Alma Mahler-Werfelin orkesterilaulut BBC:n filharmonisen orkesterin ja John Storgårdsin kanssa. Lisäksi hän on konsertoinut mm. Lontoon Wigmore Hallissa, Amsterdamin Concertgebouw’ssa, Sevillan Espacio Turinassa sekä Leedsin ja Oxfordin laulufestivaaleilla. Tällä kaudella hän palasi Alankomaiden kansallisoopperaan Stravinskyn Oidipus Rexin Jocasten rooliin ja laulaa Zargan nimiroolin Lee Bradshaw’n uudessa oopperassa Zarqa al-Yamama, joka kantaesitetään Riadissa Saudi-Arabiassa huhtikuussa 2024.

Tampereen Filharmonien Kuoro on noin 90 laulajan suurkuoro, joka perustettiin vuonna 1990. Kuoron ohjelmistossa on kaksi päälinjausta, isot orkesteriteokset sekä a cappella -produktiot. Taiteellinen johtaja on Ruut Kiiski ja kuoromestari Jouni Rissanen.

Kuoron tärkein yhteistyökumppani on Tampere Filharmonia, jonka kanssa esitetään 2–3 teosta vuosittain. Kuoro on esiintynyt myös mm. Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin, Viron festivaaliorkesterin, Plovdivin valtionoopperan orkesterin, Estonia- teatterin orkesterin sekä Seinäjoen ja Vaasan orkesterien kanssa.

Kuoro on ehtinyt laulaa jo yli 80 konsertissa ja kymmenissä pienemmissä esiintymistilaisuuksissa, kotimaan lisäksi myös Virossa, Saksassa, Bulgariassa ja Espanjassa. Ohjelmistoon kuuluu tunnettujen suurteosten lisäksi myös harvinaisuuksia, esim. Händelin Belshazzar-oratorio ja Schumannin Requiem, molemmat Suomen ensiesityksiä.

Tampereen Filharmoninen Kuoro on levyttänyt useita kertoja. Kuoro on mukana kolmella Tampereen kaupunginorkesterin levyllä. Sibeliuksen Sanomalehdistön päivien musiikin ensilevytys on palkittu kolmella levypalkinnolla. Einar Englundin 6. sinfonia sai vuoden 2001 Janne-palkinnon. Kuoron ensimmäinen a cappella -levy Suomalaisia kuoroklassikoita ilmestyi keväällä 2002. Tampere Filharmonian kanssa on levytetty myös romanialaisen George Enescun 3. sinfonia vuonna 2013.

Lue lisää: www.tfk.fi

Päivittyy lähempänä konserttia.

Böömiläinen Gustav Mahler (1860–1911) on jäänyt historiaan suurten, tai joidenkin mielestä suuruudenhullujen sinfonioiden luojana. Hän ei silti ollut vain yksinäinen uudistaja, vaan pikemminkin aikansa ihanteiden ilmentymä; myöhäisen romantiikan mahtipontisuutta korostavan musiikkikäsityksen lihallistuma. Siinä missä vielä pidemmälle menneet Havergal Brian (1876–1972) ja Jean Louis Nicodé (1853-1919) ovat tyystin unohdettuja, Mahler onnistui luomaan mammuteistaan historian kulutusta kestäviä klassikoita.

Mahlerin aikana romantiikka oli ajautumassa kohti umpikujaa. Tunteiden ilmaisuun perustuva taide oli kohta sadan vuoden ajan kolunnut ihmismielen onkaloista kaiken käsitettävissä olevan – ja silti säveltäjät kirjoittivat yhä suurempia, mahtavampia, vähän vielä äärirajoja ylittäviä elämyksiä. Seurasi lumipalloefekti. Sinfonioiden kasvaessa myös orkesterit laajensivat soittajistoaan, ja pian myös konserttitalot suunniteltiin uusien mittojen tarpeisiin. Näistä aineksista kasvoi myös päätoimisten kapellimestarien ammattikunta, johon Gustav Mahler yhtenä ensimmäisistä kuului. Hänet tunnettiinkin ennen kaikkea orkesterinjohtajana, joka vain sivutyönään ja kesälomillaan pystyi uppoutumaan todellisen kutsumuksensa pariin.

Notkeana ja näyttävänä kapellimestarina Mahler saavutti lähes supertähden aseman, jonka turvin hän pystyi toteuttamaan sinfonisia visioitaan mielensä mukaan. ”Sinfonian pitää sisältää kaikki”, kuului Mahlerin kuuluisa lausahdus, ja vaikka yksikään hänen yhdeksästä sinfoniastaan tuskin käsittää ihan koko universumia, yhteen laskettuna ne kyllä maalaavat länsimaisen musiikin koko horisontin kaikilla kuviteltavissa olevilla väreillä, musiikillisina kosmoksina.

Mahlerin ensimmäinen sinfonia ”Titaani” (1889) oli tunnin kestollaan perinteisen sinfonian lokeroon mahtuva työ. Vain 21 vuotta myöhemmin valmistunut kahdeksas (1910) oli jo toista maata, mitä esiintyjien lukumäärään viittaava lisänimi ”Tuhannen sinfonia” kuvaa osuvasti. Mahlerin kahdeksatta voi yksinkertaisetusti pitää erään aikakauden huipentumana, katkeamispisteenä. Sinfoninen suuruus oli löytänyt ilmaisukykynsä äärilaidat, joiden takana odotti vain sen täydellinen vastakohta. Tunteista riisuttu, loogiseen järjestelmällisyyteen haikaileva modernismi oli jo tekemässä tuloaan.

Teksti: Jaani Länsiö

Toisessa sinfoniassa (1887–1894) Mahler jo osoitti megalomanian merkkejä. Hän paisutti orkesterin pääluvun ennennäkemättömän suureksi – pelkästään puhaltajia oli kantaesityksessä 42, lisäksi tulivat urut ja lyömäsoittimet sekä suuri jousisto puhumattakaan sekakuorosta ja kahdesta laulusolistista. Tämä oli Mahlerin vastine Beethovenin yhdeksännelle sinfonialle, jonka kokoa harva oli rohjennut haastaa lähes 70 vuoteen.

Toinen sinfonia syntyi yksittäisinä palasina ja haki lopullista muotoaan yli kuuden vuoden ajan. Työtä varjosti niin Mahlerin isän, äidin kuin siskon kuolemat. Lisäksi ensimmäisen sinfonian saamat murskakritiikit pitivät inspiraatiota panttivankinaan neljän vuoden ajan. Kun kokonaisuus lopulta valmistui, sen muoto ja sanoma tuntuvat kommentoivan itse itsensä syntyä: kuoleman porteilta kohti ikuista elämää kurkottava teos alkaa hautajaismarssista ja päättyy ylösnousemukseen. Mahler itse ei tosin halunnut liittää musiikkiinsa selittävää ohjelmaa, mutta loppukuoron tekstistä poimittu ”Ylösnousemus” on otsikkona vakiintunut.

Ensimmäinen osa Allegro maestoso valmistui itsenäisenä sinfonisena runona Todtenfeier (hautajaisjuhlat). Sinfonian kokonaisuudessa se hahmottuu äärimmäisen raskaana, pahaenteisenä ja lopullisuutta julistavana surulauluna, mitä korostaa Mahlerin vaatimus viiden minuutin tauosta ennen toista osaa. Nykyesityksissä toivetta kunnioitetaan harvoin. Toinen osa tarjoaa hautajaisille aurinkoisen vastakohdan huolettomalla maalaistanssilla tempossa Andante moderato.

Kolmas ja neljäs osa perustuvat Mahlerin rakastamaan kansanrunosarjaan Des Knaben Wunderhorn (Pojan ihmetorvi), johon hän sävelsi yhteensä noin 20 laulua. Kolmas osa, reipashenkinen scherzo on laajennettu ja puhtaasti orkestraalinen versio samaan aikaan syntyneestä, pianosäesteisestä laulusta Antonius Padovalainen saarnaa kaloille. Myös neljäs osa Urlicht (alkuvalo) syntyi ensin pianolle ja lauluäänelle. Kaikki osat finaalia lukuunottamatta olivat jo valmiina, ennen kuin Mahler uskalsi nimittää tulevaa kokonaisuutta sinfoniaksi.

Finaali oli jo valmistumassa, kun Mahlerin läheinen ystävä, historian ensimmäiseksi ammattikapellimestariksi kutsuttu Hans von Bülow (1810–1894) kuoli. On ilmeistä, että viimeistään nyt Mahler koki kuoleman, iankaikkisuuden ja jumalallisuuden kysymykset niin läheiseksi, että sinfonian oli tarjottava vastauksia. Kahteen päälukuun jakautuva finaali kehittelee jo aiemmin kuultuja teemoja ja tuo uusia esille – kuin elämää kertaavana filminauhana – kunnes kuoro ja solistit huipentavat sinfonian Friedrich Gottfried Kloppstockin runoon ikuisesesta elämästä. Jos Urlicht-osa lupasi aariallaan pieniä valonpilkahduksia synkkyyteen, kuoron loppunousu solisteineen siirtää kaikki kuolemankahleet ikuisesti syrjään universaalin valon hengessä.

Teksti: Jaani Länsiö