Kullanhohtoiset klassikot

Nicolas Ellis on Orchestra National de Bretagnen musiikillinen johtaja, Les Violons du Royn päävierailijakapellimestari sekä vuonna 2013 perustamansa Orchestre de l’Agoran taiteellinen johtaja ja kapellimestari. Ellis tunnetaan monipuolisuudestaan. Agoran ohjelmisto yhdistelee eri suuntauksia ja on saanut ylistäviä kritiikkejä viimeaikaisista tuotannoistaan Monteverdin L’Incoronazione di Poppea ja nykymusiikkiesityksestä Big Bang. Hän on järjestänyt Agoran kanssa luovaa toimintaa myös lapsille, mielenterveysongelmista kärsiville nuorille sekä konsertteja vangeille. Ellis on yksi Kanadan aktiivisimmista kapellimestareista. Hänen uraansa ovat vahvasti vaikuttaneet tehtävät Orchestre Métropolitainin ja Yannick Nézet-Séguinin taiteellisena yhteistyökumppanina 2018–2023 sekä hänen roolinsa apulaiskapellimestarina Raphaël Pichonin ja Ensemble Pygmalionin oopperatuotannoissa Opéra comiquessa sekä Aix-en-Provencen ja Salzburgin festivaaleilla.

Lue lisää: www.nicoellis.com

Tami Pohjola on yksi Suomen lahjakkaimpia nuoria viulisteja. Hän on voittanut kansainvälisiä ja kansallisia kilpailuja, muun muassa vuonna 2019 kansainvälisen Dinu Lipatti -viulukilpailun. Häntä on kiitetty varmasta tekniikasta sekä soinnillisesti ja emotionaalisesti laaja-alaisesta ilmaisusta.

Pohjola on esiintynyt laajasti ympäri maailmaa niin monien merkittävien suomalaisten orkestereiden kuin esimerkiksi Nagoyan filharmonisen ja Manchesterin The Hallé -orkesterin solistina ja työskennellyt useiden tunnettujen kapellimestareiden kanssa. Pohjola on myös aktiivinen kamarimuusikko, ja hän esiintynyt useilla kamarimusiikkifestivaaleilla, kuten Kuhmon Kamarimusiikki, International Music Seminar Prussia Cove ja Mantova Chamber Music Festival. Kaudella 2023/24 Pohjola debytoi Tarmo Peltokosken johdolla Latvian kansallisen orkesterin solistina ja esiintyi RSO:n solistina yhdessä Julie Svačinován kanssa Jörg Widmannin johdolla.

Lue lisää: www.minnamurra.fi/fi-apolloartistit/tami-pohjola

I-viulu
Anna-Leena Haikola 1.konserttimestari tp.
Riikka Marttila *
Liina Nuora-Loijas ***
Lea Antola
Tatevik Ayazyan
Raimo Hannikainen
Lotta Laaksonen
Katri Nikkanen
István Szalay
Vitali Torkkeli
Kati Tuominen-Heroja
Janita Oksanen tp.

II-viulu
Erkki Louko *tp.
Heidi Kuula **
Kristine Lilientale-Birzniece
Eeva-Liisa Suuronen
Pirjo Tulisalmi
Sanna Tullila
Anni Ylikallio
Eemil Ansamäki tp.
Saara Kangas tp.
Zofia Trybus tp.
Josefina Haikarainen tp.

Alttoviulu
György Balázs *
Hanna Semper ***tp.
Heili Hannikainen
Marianne Hautakangas
Elizabete Jokiranta
Kimmo Kivivuori
Satu Kae tp.
Iina Marja-aho tp.

Sello
Kalle-Pekka Koponen soolosellisti
Risto Rajakorpi ***tp.
Reinis Birznieks
Maija Juuti
Sampo Liukko
Hannes Jämsä tp.

Kontrabasso
Jarkko Uimonen *
Oskari Hanhikoski **
Tuomo Kinnunen
Heikki Lehtinen

Huilu
Annaleena Jämsä *
Nina Johnson ***

Oboe
Juha Ala **
Simeon Overbeck **

Klarinetti
Mark Reding **
Reetta Näätänen

Fagotti
Sarah Tako ***
Ananta Diaz tp.

Käyrätorvi
Jouni Suuronen **
Ismo Ponkala
Pasi Tiitinen
Timo Ruskeepää

Trumpetti
Xiang Guo *
Onni Pietilä ***tp.

Patarummut
Harri Lehtinen ***tp.

äänenjohtaja *
vuorotteleva äänenjohtaja **
varaäänenjohtaja ***
tilapäinen tp.

Vuosi 1781 oli käänteentekevä W. A. Mozartin (1756–1791) elämässä. Hän oli löytänyt rakkauden nuoresta Constanze Weberistä ja erkaantunut isänsä välittömästä määräysvallasta. Ennen kaikkea hän oli tekemässä siirtoa Salzburgin pikkukaupungista musiikin metropoliin Wieniin, jonka oopperatalot tarjosivat mainetta, kunniaa ja rahaa aivan eri mittakaavassa kuin virka Salzburgin piispan hoviorkesterissa.

Mozart oli jo kerännyt mainetta hupioopperoilla Italiassa. Nyt hänen vuosia kestäneet markkinointimatkansa alkoivat kantaa hedelmää myös muualla, kun Mannheimin orkesteri tilasi hänen ensimmäisen suuren, dramaattisen oopperan, Idomeneon. Se sai kantaesityksensä Münchenissä vuonna 1781 tammikuun 29. päivänä.

Idomeneon tapahtumat vievät vuoteen 1200 eKr. Kuningas Idomeneo on palannut Kreetalle sotasankarinna, mutta voitonriemua varjostaa hänen poikansa Idamanten salamarakkaus Iliaan, Troijan prinsessaan, jonka Idomeneon joukot ovat kaapanneet mukanaan Kreetalle. Mutkikkaiden käänteiden, traagisten aarioiden ja kuorokohtauksien sekä jumalallisten väliintulojen päätteeksi rakastavaiset saavat toisensa ja Idomeneo luopuu kruunustaan.

Idomeneossa Mozart sai käyttöönsä siihen asti suurimmat resurssit, joista hän ottaa tehot irti. Sekä juoneen että musiikkiin hän otti mallia H. W. Gluckilta, joka sävelsi suuria oopperoita Pariisiin ja sävelsi ranskalaisen perinteen mukaisesti jokaiseen oopperaansa merkittävän balettikohtauksen. Tapa oli vakiintunut tanssia rakastaneen Aurinkokuninkaan aikana ja Versailles’n hovisäveltäjän Jean-Baptiste Lullyn oopperoista. Idomeneon baletti on seitsemänosainen, joskin neljä ensimmäistä tanssia esitetään keskeytyksettä.

Teksti: Jaani Länsiö

Vaikka saksalainen Max Bruch (1838–1920) on romantiikan suurhahmoja, häntä harvoin liitetään historian merkkisäveltäjien joukkoon. Jälkipolvet pitävät häntä umpiromantikkona ja konservatiivina, ja toisaalta hänen muutamat hittinsä ylittävät muun tuotannon niin korkealta, että teosten lähempää tarkastelua ei ehkä ole koettu tarpeelliseksi. Hänen valtavasta tuotannostaan esitetään lähinnä kolmea teosta: sellon ja orkesterin Kol Nidreitä, viulun ja orkesterin Skottilaista fantasiaa sekä ensimmäistä viulukonserttoa g-mollissa (1866/68). Teos syntyi työvoittona.

”Viulukonserttoni ei etene, en ole omalla maallani. Luuletko, että oli tyhmänrohkeaa säveltää viulukonsertto?” Bruch kirjoitti opettajalleen painittuaan teoksen kanssa puolitoista vuotta. Kesti vielä kaksi vuotta, että konsertto valmistui, mutta Bruch veti sen takaisin heti kantaesityksen jälkeen. Noin kuuden version ja Joseph Joachimin, Ferdinand Davidin ja kapellimestari Herman Levin korjausten jälkeen hän julisti teoksen lopullisesti valmiiksi, ja Joachim esitti sen tammikuun 7. päivänä 1868 Bremenissä. Bruchin kaksi seuraava konserttoa syntyivätkin jo huomattavasti helpommin.

Kolmiosaisen konserton ensiosa on laaja alkusoitto. Se alkaa orkesterin ja viulun tunnustelevilla kommenteilla, kunnes solisti ottaa ohjat, ja orkesteri tyyntyy taustalle kehittelemään yhtä konserttokirjallisuuden häpeilemättömintä, rock-henkisintä ja tarttuvinta välisoittoa. Hitaassa osassa sopuisasti soljuva orkesteri luo virtailevaa pohjaa laulavalle viululle. Finaalin tanssillinen ilotulitus kiihtyy hengästyttäviin taiturijuoksutuksiin ja orkesterin loppulaukauksiin.

Teksti: Jaani Länsiö

Vuonna 1800 Ludwig van Beethoven (1770–1827) oli asettunut Wieniin yhtenä kymmenistä säveltäjistä, jotka kilpailivat samoista konserteista, yleisöstä ja rahoista. Beethovenia ei vielä tunnettu niinkään säveltäjänä kuin improvisaatioihin erikoistuneena pianistina, joka oli sivutoimenaan tehnyt muutaman pianosonaatin ja -konserton. Kohtalaisesti menestynyt ensimmäinen sinfonia (1800) oli ensimmäisiä harppauksia säveltäjän uralle.

Sitten Beethovenin maailma mureni; mystinen kuulovamma vaimensi sävelet yhä kaukaisemmiksi kaiuiksi. Matkustettuaan Wienin laitamille Heiligenstadtiin työstämään toista sinfoniaansa hän ymmärsi vamman olevan paheneva ja parantumaton. Hän kirjoitti veljelleen pitkän vuodatuksen, jossa hän kertoi hautovansa itsemurhaa – hän oli menettämässä ainoan syynsä elää, musiikin. Heiligenstadtin testamenttina tunnettu kirje löydettiin vasta vuosia Beethovenin kuoleman jälkeen, eikä se siis koskaan saavuttanut vastaanottajaansa.

Beethovenin mielentila ei voisi olla kauempana toisen sinfonian (1802) iloluontoisuudesta. Ensinnäkin se vaihtaa klassisiin sinfonioihin kuuluneen menuetin vauhdikkaampaan scherzoon, ja kurottaa muutenkin kohti romantiikan tunnelatausta, jossa voi kuulla jopa yhdeksännen sinfonian kaikuja. Sinfonia alkaa kuulijat herättävällä johdannolla Adagio, joka harhailee kohti vilkasta ensiosaa Allegro con brio. Hidas osa Larghetto on yksi Beethovenin laajimmista, Pastoraalisinfonian seesteisyyttä ennakoiva lepohetki ennen scherzon maalaistansseja. Finaalin hyppyjä ja pamauksia on rohkeasti tulkittu Beethovenin vatsavaivojen musiikillisina imitaatioina.

Teksti: Jaani Länsiö