Hurmurin muotokuva

Ylikapellimestari Matthew Halls aloitti kolmivuotiskautensa Tampere Filharmonian ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana elokuussa 2023. Halls on orkesterin kahdestoista ylikapellimestari ja kolmas ulkomaalainen tehtävässä. Avauskaudellaan 2023/24 hän johtaa Tampereella 12 konserttia, joista keväällä seitsemän.

Halls kertoo Tampere Filharmonian soittajien poikkeuksellisen muusikkouden, innostavan työetiikan ja energisoivan kokeilunhalun valloittaneen hänet yhteisten harjoitusten ensiminuuteista lähtien, ja odottaa mielenkiintoista yhteistyötä orkesterin kanssa tulevina kausina. Hän on myös kertonut olevansa ylpeä voidessaan aloittaa ylikapellimestarina kaupungissa, jossa kulttuuria ja taide-elämää todella arvostetaan.

Halls vierailee säännöllisesti johtamassa muun muassa Clevelandin orkesteria, Seattlen sinfoniaorkesteria, Wienin sinfonikkoja, Toronton sinfoniaorkesteria ja Suomen Radion sinfoniaorkesteria. Alun alkaen hän tuli tunnetuksi etenkin vanhan musiikin tulkitsijana ja oli yksi ensimmäisistä vierailevista kapellimestareista Nikolaus Harnoncourtin Concentus Musicus Wienin johtajana. Hallsin levytyksiin lukeutuvat mm. Bachin cembalokonsertot, Händelin Parnasso in Festan ensilevytys sekä Bachin pääsiäis- ja ylösnousemusoratoriot.

I-viulu
Johannes Põlda 1.konserttimestari
Liam Mansfield 1.konserttimestari tp.
Riikka Marttila *
Liina Nuora-Loijas ***
Lea Antola
Tatevik Ayazyan
Maria Garcia Escudero
Raimo Hannikainen
Siri Heinonen
Lotta Laaksonen
Katri Nikkanen
Ivi Ots
István Szalay
Vitali Torkkeli
Kati Tuominen-Heroja
Johanna Koponen tp.

II-viulu
Erkki Louko *tp.
Heidi Kuula **
Kimmo Tullila ***tp.
Anna Angervo
Riitta Hallila
Linda Halme
Heikki Hannikainen
Kirsi Korpela-Pulkkinen
Kristine Lilientale-Birzniece
Eeva-Liisa Suuronen
Pirjo Tulisalmi
Sanna Tullila
Anni Ylikallio
Hilkka Miettunen tp.

Alttoviulu
Mikhail Slobodjaniuk sooloaltisti
György Balázs *
Vadim Grumeza ***tp.
Kaisa Anttila
Heili Hannikainen
Marianne Hautakangas
Elizabete Jokiranta
Kimmo Kivivuori
Anne Korhonen
Taavi Nachtigall
Anni Tiainen-Hammo
Satu Kae tp.

Sello
Kalle-Pekka Koponen soolosellisti
Simon Svoboda **tp.
Tommi Wesslund ***
Reinis Birznieks
Miika Jämsä
Maija Juuti
Sampo Liukko
Elina Rouvali
Virpi Välimäki
Hannes Jämsä tp.

Kontrabasso
Jarkko Uimonen *
Viktor Varga **tp.
Joni Armio ***
Juha Kleemola
Pentti Huhtinen
Tuomo Kinnunen
Antti Laulaja
Heikki Lehtinen

Huilu
Malla Vivolin **
Nina Johnson ***
Seppo Planman

Oboe
Saara Kemppi *tp.
Heikki Pöyhönen ***
Nevio Keller

Klarinetti
Mark Reding **
Reetta Näätänen

Saksofoni
Kalle Oittinen*tp.

Fagotti
Marcin Wosinski **tp.
Sarah Tako ***
Lauri Mykrä tp.

Käyrätorvi
Aleksi Mäkimattila *
Jouni Suuronen **
Pauliina Koskela ***
Ismo Ponkala
Pasi Tiitinen

Trumpetti
Xiang Guo *
Eero Kiukkonen **
Pawel Marciniak ***

Pasuuna
Antti Hirvonen *
Vygantas Silinskas **
Mikhail Kapustin ***

Tuuba
Harri Miettunen *

Patarummut
Tiina Laukkanen *

Lyömäsoittimet
Jyri Kurri *
Harri Lehtinen ***tp.
Tuomo Oravakangas ***

Harppu
Kirsti Vartiainen *

Kosketinsoittimet
Ville Hautakangas *tp.

äänenjohtaja *
vuorotteleva äänenjohtaja **
varaäänenjohtaja ***
tilapäinen tp.

Richard Strauss (1864–1949) oli ensisijaisesti tarinankertoja. Parhaiten oopperoistaan tunnettu Strauss tehtaili etenkin uransa alkuvaiheissa puhtaasti instrumentaalisia orkesteriteoksia, joiden taustalla kulki aina joko omaelämäkerrallinen (esimerkiksi Aus Italien ja Kuolema ja kirkastus) tai historiallissepitteellinen (Macbeth, Näin puhui Zarathustra) tarina. Hän ajatteli, että nuottiviivaston sävelet ovat kuin sanoja, joilla voi selittää seikkailut, dialogit ja hahmojen tunteet auki tarkasti. ”Tavoittelen sitä, että kuulija voisi pelkästä soinnista päätellä, minkälaatuista olutta kohtauksessa juodaan”, hän sanoi.

Sävelruno Don Juan (1888) perustuu Nikolaus Lenaun versioon (1844) espanjalaisesta legendasta, jossa seksiaddikti manipuloi naisen toisensa perään etsiessään sitä yhtä ja täydellistä kumppania. Tämän syleilyyn hän voisi kuolla kaiken saavuttaneena. Hän hurmaa, jättää taakseen särkyneitä sydämiä, murhattuja miehiä ja suruun menehtyneitä ruumiita, ja joutuu lopussa kohtaamaan erään valloituksensa orvoksi jääneen pojan kaksintaistelussa. Kesken naamiaisjuhlien, kaiken toivon menettäneenä ja melankoliaan vaipuneena Don Juan päättää antautua kuolemalle.

Vaikka tarina ohjaakin Don Juanin musiikkia, se on rakenteeltaan sonaattimuotoinen: ensin teemat esitellään, sitten niitä kehitellään ja lopussa vielä kerrataan. Alun teema, toistuva ja energinen fanfaari näyttää sankarin voittamattomana hurjastelijana, jonka lemmekäs euforia katkeaa aina uuden kohteen ilmestyessä kuvaan viettelevine piirteineen. Don Juanin teema pullistuu yhä koppavammaksi, kunnes hylkäämiensä naisten kärsimykset tunkeutuvat mieleen riivaavina muistoina. Taistelun tuoksinassa kaikki kuullut teemat risteilevät päällekkäin kuin silmien editse vilisevä filminauha. Sankarimme luhistuu voimattomana maahan.

Teksti: Jaani Länsiö

Skotlantilainen James MacMillan (s. 1959) on yksi maailman esitetyimmistä nykysäveltäjistä ja brittiläisen musiikin suurimpia vientiartikkeleita. Hänen läpimurtonaan pidetään vuoden 1990 BBC:n Proms-festivaalilla kantaesitettyä orkesteriteosta The Confession of Isobel Gowdie, jonka välittöminä kerrannaisvaikutuksena syntyi myös hänen tähän asti esitetyin teoksensa, lyömäsoitinkonsertto Veni, veni, Emmanuel (1992). Hartaaksi katolilaiseksi tunnustautuvan MacMillanin musiikissa, etenkin kuoroteoksissa, on usein sävyjä hengellisyydestä ja uskonnollisuudesta.

MacMillanin musiikki pakenee ahtaita määritelmiä ja ennakkoasetelmia. Jokainen teos tiputtaa kuulijan keskelle koskematonta maaperää vailla kompassia ja karttaa. Yhtäältä hänessä voi kuulla harrasminimalistista herkistelyä ja uusromantiikkaa, toisaalta ultramodernistiset tehokeinot ja eri kansanmusiikkien vaikutteet kuorivat hänestä aina uusia kerroksia. Macmillan onkin ilmoittanut yhdeksi esikuvakseen Alfred Schnittken (1934–1998), jonka tavaramerkki oli leikitellä tyyleillä, odotuksilla ja sävellajeilla päällekkäin ja sekaisin.

Noin 20-minuuttinen Sinfonietta (1991) käynnistyy hiljaisuudesta kantautuvien jousten huokauksilla. Puhaltimien laskevat asteikot kulkevat eteerisesti, silti valitsemastaan suunnasta vakuuttuneina, kunnes horisontista kasautuvat shokkiefektien sarjat riuhtaisevat kurssin ensin kohti epävakautta ja lopulta täyteen kaaokseen; satiirisia sotilasmarsseja, sekametelimusiikkia, paniikkia, hävitystä. Sinfoniettalla ei ole ulkomusiikillista ohjelmaa, mutta teoksen dramaturgia tuntuu tarinalliselta. Kun musiikki vähitellen kampeutuu takaisin turvaan dystooppiselta hävitykseltä, jotain merkittävää on muuttunut – ehkä lopullisesti.

Teksti: Jaani Länsiö

Kolmekymppinen Ludwig van Beethoven (1770–1827) oli saavuttamassa sitä, mihin harva, jos kukaan oli häntä ennen kyennyt: elättämään itsensä vapaana taiteilijana ilman virkaa hovin tai kirkon suojissa. Pianistina ja improvisoijana hänet tunnettiin parhaiten, mutta monet kamariteokset ja esimerkiksi kaksi pianokonserttoa ja ensimmäinen sinfonia nostivat hänen mainettaan monipuolisesti kykenevänä säveltäjänä. Sitten tapahtui käänne.

Vuonna 1802 Beethoven matkusti Wienin laitamille säveltämään toista sinfoniaansa, kun kaikki romahti. Hän kirjoitti kuuluisan Heiligenstadtin testamentin, itsemurhaviestin, jossa hän tunnusti tulevansa kuuroksi, eikä elämä muusikkona olisi enää mielekästä. Säveltämisestäkin tulisi pian mahdotonta. Vain taide oli pitänyt hänet elämän syrjässä kiinni, mutta nyt oli aika irrottaa.

Vain parissa vuodessa Beethoven nousi pohjalta huipulle. Toisesta sinfoniasta tuli elämänriemun ylistyslaulu, ja pian sen jälkeen valmistuneesta kolmannesta sinfoniasta, lopullinen läpimurto. Beethoven omisti sinfonian alunperin Napoleon Bonapartelle, mutta tämän julistauduttua keisariksi hän repi nimen kansilehdestä ja omisti sinfonian uusiksi ”erään suurmiehen muistolle”. Eroicaksi nimettyä teosta pidetään ensimmäisenä romanttisena sinfoniana sen pitkän kestonsa, henkilökohtaisen tunnesisältönsä ja vähintäänkin viitteellisen ohjelmallisuutensa vuoksi. Sankarillisilla Es-duuri-pamauksilla alkava teos kohoaa voittoon hautajaismarssien, tanssien ja mahtipontisen muunnelmafinaalin halki.

Teksti: Jaani Länsiö