Esikuva

Osta liput

Taiteilijat ja teokset

  • Matthew Halls
    Matthew Halls

    Englantilaislähtöinen Matthew Halls tekee vaikuttavaa uraa Pohjois-Amerikan keskeisissä orkestereissa. Tampereelle hän tuo musiikkia kotiseuduiltaan Iso-Britanniasta, Yhdysvalloista sekä uransa alkutaipaleelta – Halls oli aluksi tunnettu etenkin vanhan musiikin tulkkina. Aiemmissa Suomen-esiintymisissään muusikoihin ja kuulijoihin suuren vaikutuksen tehnyt kapellimestari saadaan nyt ensi kertaa Tampereelle.

    Viime kausina Hallsin kalenteriin on mahtunut vierailuja mm. BBC:n skottilaisen sinfoniaorkesterin, RSO:n, Salzburgin Mozarteum-orkesterin, NDR-radio-orkesterin, Residentie Orkestin ja Wienin sinfoniaorkesterin kapellimestarikorokkeille. Lisäksi hän johtaa paljon oopperaohjelmistoa etenkin eurooppalaisissa oopperataloissa.

    Halls on työskennellyt tiiviisti skottilaissäveltäjä James MacMillanin kanssa ja on toiminut kapellimestarina monien MacMillanin teosten ensiesityksissä.

  • Adam Walker

    Vuosi 2009 oli tuolloin 21-vuotiaalle huilutaiteilija Adam Walkerille (s. 1987) merkityksellinen. Kiinnitys Lontoon sinfoniaorkesterin huilun äänenjohtajaksi ja musiikkialan tärkeimpiin kuuluvassa MIDEM -tapahtumassa jaettu Outstanding Young Artist -palkinto asemoivat hänet kiistattomasti oman muusikkosukupolvensa eturiviin.

    Walkerin utelias ja ennakkoluuloton suhde ohjelmistoon näkyy laveana kiinnostuksena vähemmän tunnetuista ranskalaisista barokkisäveltäjistä uuteen ja kokeilevaan musiikkiin. Hän on kantaesittänyt useita huilukonserttoja ja toteuttaa omia ohjelmistoideoitaan resitaaleissa ja kamarimuusikkona. Hän esiintyy arvostettujen kansainvälisten orkestereiden konserttosolistina säännöllisesti. Walker on myös Lontoon Kuninkaallisen musiikkiakatemian vieraileva luennoitsija.

    Viime aikoina Walker on konsertoinut mm. Bergenin filharmonisen orkesterin, Gävlen sinfoniaorkesterin, BBC:n orkestereiden ja Lontoon sinfoniaorkesterin solistina. Hänet nähtiin Tampereella viimeksi syksyllä 2018.

  • Yhdysvaltalaista Christopher Rousea (1949–2019) pidetään vuosituhannen vaihteen yhtenä tärkeimmistä amerikkalaissäveltäjistä. Hänen merkityksensä on tunnustettu mm. musiikin Pulitzerilla ja parhaan nykysävellyksen Grammy-palkinnolla. Uransa aikana hän toimi mm. New Yorkin filharmonikoiden sekä Aspenin ja Tanglewoodin musiikkifestivaalien residenssisäveltäjänä, ja Suomessa hän vieraili vuoden 1997 Helsinki Biennalen nimikkosäveltäjänä.

     

    Rousen varhaista tuotantoa leimasi rock-vaikutteet, mutta 1990-luvulla hänen musiikkiinsa ilmestyi synkkiä virtauksia – vuosikymmenen alun teoksia kutsutaan yhteisnimellä Death Cycle, kuoleman sykli. Pasuunakonsertto (1991) valmistui pian Leonard Bernsteinin kuoltua, sellokonsertto (1992) syntyi säveltäjä William Schumannin muistolle. Säveltäjä Stephen Albertin kuolema edelsi toista sinfoniaa (1994) ja Rousen äidin poismeno teosta Envoi (1995). Huilukonserttoa (1993) varjostaa kaksivuotiaan liverpoolilaisen James Bulgerin murha, joka kuohutti koko maailmaa. Tekijät olivat kymmenenvuotiaita.

     

    Teoksen musiikilliset vaikutteet ovat Irlannissa, ja sen suurmuoto on symmetrinen: ensimmäinen ja viides osa perustuvat kelttiläisille melodioille, niiden hengellisille ja metafyysisille mielleyhtymille. Ne kantavat nimeä Amhrán, joka tarkoittaa gaelin kielellä laulua. Toinen ja neljäs osa ovat nopeita: hilpeä marssi ja alati kiihtyvä jig-tanssi. Kolmas osa on tragedian värjäämä Elegia. ”Seurasin tapausta tiiviisti säveltäessäni konserttoa, enkä pystynyt ravistamaan sen kauheuksia mielestäni”, Rouse kirjoitti. ”Teoksen keskiosa on valituslaulu James Bulgerille, pieni osanottoni järjettömästi ja julmasti tukahdutetun elämän muistolle.”

     

    Teksti: Jaani Länsiö

     

     

     

     

     

     

  • Joseph Haydnin (1732–1809) vuosikymmeniä jatkunut virka ruhtinas Esterházyn palatsin hovikapellimestarina ja säveltäjänä päättyi vuonna 1790. Valta oli vaihtunut nuoremmalle polvelle, ja koska mahtisuku oli ajautunut rahavaikeuksiin, leikkauskohteet löytyivät luonnollisesti kulttuurisektorilta. Taidetoimintoja tehostettiin irtisanomisin ja eläkejärjestelyin, toisin sanottuna vakituisen orkesterin lakkauttamisella. Kaukaa viisaana Haydn oli turvannut selustaansa lähettämällä teoksiaan kiertävien muusikoiden mukana ympäri Eurooppaa, ja pian hän saikin vapaasti lähteä kutsuttuna Pariisiin ja Lontooseen.

     

    Englannissa Haydnista tuli lähes Händelin veroinen julkimo, Oxfordin kunniatohtori ja konserttiohjelmien vakionimi. Hän sävelsi yhteensä 12 sinfoniaa (nrot 93–104) Lontoon-tuliaisiksi. Näissä teoksissa hän käyttää rohkeasti kieltä poskella ja leikittelee motiiveilla herkullisesti. Jälkikäteen ajateltuna näyttää siltä, että virkaheittona säveltäjänä hän pystyi – ehkä pakon edessä – ylittämään kaikki aikaisemmat rajansa aiempaa kekseliäimmillä ratkaisuilla, jotka yhä vankistivat hänen tavaramerkkiään viihdyttävän vakavana humoristina.

     

    Haydnin noin 104 sinfoniasta kolmasosa kantaa tunnistamista helpottavaa lisänimeä, joilla on harvoin dramaturgista yhteyttä teokseen. Sinfonian nro 101 (1793) otsikko juontuu Andante-osan tikittävästä motiivista, mutta yhteys ulottuu myös kolmanteen osaan Menuetto: Haydn oli sinfoniaa säveltäessään antanut ruhtinas Esterházylle lahjaksi musiikkia soittavan kellon, jonka eräs sävelmä muodostaa menuetin perustan. Sinfonian ensiosa kulkee poikkeuksellisesti 6/8 tahtilajissa, ja leikkisän rondo-finaalin juoksutukset Haydn räätälöi varta vasten Lontoon tunnetusti virtuoosimaisille viulisteille.

     

    Teksti: Jaani Länsiö