Barokkikonsertti: Lamento

Pohjois-Pohjanmaalta Oulaisista mutkien kautta Helsinkiin tiensä löytänyt Antti Tikkanen päätti aloittaa viulunsoiton opinnot 7-vuotiaana. Tämä päätös on tuonut hänelle monipuolisen elämän esiintyvänä taiteilijana, opettajana sekä perheenisänä.

Antti Tikkanen on kansainvälisesti kysytyn ja arvostetun jousikvartetti Meta4in jäsen. Kvartetti esiintyy eurooppalaisissa musiikkikeskuksissa ja festivaaleilla omilla resitaaleillaan, sekä orkesterinjohtajana ns. nelivetotyylillä, ilman kapellimestaria.

Menestyksekäs periodi Suomalaisen barokkiorkesterin taiteellisena johtajana 2014-2017 toi mukanaan kutsuja muidenkin orkestereiden luo solistiksi, johtajaksi tai vierailevaksi konserttimestariksi; viime aikoina tutuiksi ovat tulleet mm. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri, Kuopion Kaupunginorkesteri, EUYO sekä Deutsche Kammerphilharmonie Bremen ja Mahler Chamber Orchestra. Antti Tikkanen on levyttänyt kamarimusiikkia ja soolorepertuaaria, solistina sekä johtajana (ECM, BIS, Ondine, Hänssler Classics, ALBA), tuoreimpana yhdessä Iiro Rantalan ja Deutsche Kammerphilharmonien kanssa kaudella 2019-20 julkaistavalla Gershwin-levyllä (ACT).

Tärkeimpinä opettajina ja innostajina mainittakoon Jokilaaksojen Musiikkiopistossa Tomasz Orzech ja Sibelius-Akatemiassa Mi-Kyung Lee sekä Kreeta-Maria Kentala. Vuodet Eurooppalaisessa kamarimusiikkiakatemiassa ECMA:ssa Hatto Beyerlen ja Johannes Meisslin opissa pitivät huolen kamarimusiikkikoulutuksesta. Nykyisin Tikkanen opettaa itse mm. Sibelius-Akatemiassa.

Tikkanen on yhdessä puolisonsa, viulisti Minna Pensolan kanssa Helsingissä toimivan Punavuoren Kamarimusiikin taiteellinen johtaja.

Antti Tikkasella on käytössään Suomen Kulttuurirahaston omistama Stradivarius-viulu ”ex-Berglund” vuodelta 1699.

Sopraano Tuuli Lindeberg on vakiinnuttanut asemansa maamme eturivin barokkiajan ja oman aikamme laulumusiikin esittäjänä. Hän on saanut lehdistössä taajaan kiitosta puhtaasta ja ilmaisuvoimaisesta lauluäänestään sekä monipuolisesta muusikkoudestaan. Tuuli tekee säännöllisesti yhteistyötä Suomen parhaiden kamariorkesterien ja -yhtyeiden kanssa esiintyen ahkerasti klassisen musiikin näyttämöillä, konserttisarjoissa ja festivaaleilla. Tuulin laajaan ohjelmistoon kuuluu mm. kuoro-orkesteriteoksia, liediä, runsaasti barokin ja oman aikamme kamarimusiikkia. Tuuli tekee taajaan yhteistyötä erityisesti suomalaisten säveltäjien kanssa, ja hän on kantaesittänyt kymmeniä vokaaliteoksia.

Tuuli on esittänyt näyttämörooleja vuosien varrella mm. Suomen kansallisoopperassa, Ilmajoen musiikkijuhlilla, Suomen Kansallisteatterissa sekä lukuisissa vapaan kentän kamarioopperaproduktioissa. Hänen viimeisimmistä näyttämötöistään mainittakoon Baby Jane /Piki (Markus Kärki & Sofi Oksanen), L’Orfeo /Euridice & Speranza (Monteverdi), Study for life (Kaija Saariaho & T.S.Eliot), Flash flash /”E” (Juhani Nuorvala:& Juha Siltanen), Mustan veden yli /Nainen (Lauri Kilpiö & Johanna Venho), Kustaa Vaasa /Schutzgeist (Koželuch), Dido ja Aeneas /Dido (Purcell), Marc’Antonio e Cleopatra /Kleopatra (Hasse), The Judge’s Wife /Caroline (Riikka Talvitie & Caryl Churchill), Only the Sound Remains /vokaalikvartetin sopraano (Saariaho), sekä roolit Monteverdin Maria-vesperin, Orffin Carmina buranan sekä Catulli carminan näyttämöversioissa.

Itä-Helsingin musiikkiopiston kasvatti Tuuli opiskeli Sibelius-Akatemiassa aluksi mm. pianonsoittoa ja kuoronjohtoa ja lauloi lukuisissa lauluensembleissä ennen siirtymistään solistiuralle. Hän valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 2002 ja voitti toisen palkinnon Kangasniemen laulukilpailussa vuonna 2009. Esiintymistyönsä ohella Tuuli opettaa sivutoimisesti barokin laulumusiikkia Sibelius-Akatemiassa ja Viron musiikki- ja teatteriakatemiassa Tallinnassa.

Pietro Antonio Locatellin concerto grosso Es-duuri kantaa lisänimeä ”Il pianto d’Arianna”. Se on viittaus niin Ariadne-myyttiin itseensä kuin Claudio Monteverdin oopperaan L’Arianna (1608). Kertomuksessa Kreetan prinsessa Ariadne johdattaa sankari Theseuksen ulos Minotauroksen labyrintista, kun tämä on surmannut hirviön. Theseus joutui lupautumaan avioon prinsessan kanssa, mutta katuu nyt päätöstään ja päätyy hylkäämään Ariadnen Naxoksen saarelle palatessaan kotiin. Locatellin concerto grosso yhdistää orkesterilajityypin ominaispiirteet, kuten solistiset jousiosuudet sekä orkesterin yhteisosuudet (kuten draaman kuoron) barokkikantaatille tyypilliseen retoriseen ilmaisuun. Sooloviulisti on kuin sopraanosolisti, jonka nyyhkäykset ja resitatiivimainen pohdinta leimaavat teosta.

Rodelinda kantaesitettiin 1725 osana Georg Friedrich Händelin kolmen oopperan ihmevuotta Lontoossa, jolloin ensi-iltansa saivat myös Giulio Cesare ja Tamerlano. Se kuuluu opera serian, eli italialaisen vakavan oopperan lajityyppiin. Rodelindan libretto perustuu benediktiinimunkki Paulus Diaconuksen (n. 720–799) kronikkaan germaanisen langobardi-kansan kuningashuoneesta 500-luvulta. Pohjois-Italian alueella hallitsevien monarkkien valtapeli johtaa sotaan, jossa Milanon kuningas Bertarido katoaa. Aariassaan Ombre, piante kuningatar Rodelinda suree kuolleeksi uskomaansa puolisoaan.

Händelin sävellystyyli kuului aikaan, jolloin italialaisen ja ranskalaisen sävellystyylin kiista löysi liennytyksensä niin kutsutusta sekoitetusta mausta. Pohjoisessa Keski-Euroopassa vaikuttaneet säveltäjät, kuten Händel ja Locatelli, ottivat omakseen parhaat vaikutteet kustakin maatyylistä. Concerto grosson op. 6 nro 5 D-duuri avaa ranskalaista alkusoittoa mukaileva osa. Juhlavasti kimmeltävä D-duuri, larghetto-osion pisteelliset rytmit sekä laskeva kulku yhdistettiin barokin aikana aristokraattiseen tyyliin. Tätä seuraa attaccana (välittömästi) fuugatyyliin laadittu nopea jakso. Ranskalaisen alkusoiton keksijäksi mainitaan usein Jean-Baptiste Lully (1632–1687), joka hyödynsi muotoa balettiteostensa avausosissa.

Jean-Philippe Rameaun Platée (1745) oli yritys tuoda komiikkaa Pariisin oopperan lavalle Ludvig XV:n valtakaudella. Tarina ammentaa roomalaisesta mytologiasta: Jumalatar Juno on mustasukkaisen suivaantunut Jupiterille tämän jatkuvista naisseikkailuista. Jupiter haluaa lopettaa riidan näyttäen Junolle, kuinka naurettavia moiset puuskat ovat. Ylijumala teeskentelee ihastusta Platée-nymfiin, hieman surkuteltavaan hahmoon, joka luulee kaikkien miesten olevan rakastuneita häneen. Platée ei ymmärrä tilanteen mahdottomuutta – kuinka ylhäinen jumala voisikaan ihastua moiseen alamaiseen? – ja hulluuden allegorinen hahmo ironisoi resitatiivi–aaria-parissa nymfin pyrintöjä. Samalla hulluuskohtaus antaa tähtisopraanolle mitä mainioimman areenan vokaaliakrobatiaan. 1700-luvun konventioiden mukaisesti vallitseva järjestys kuitenkin palautetaan, mikä johtaa Platéen nöyryytykseen.

Resitatiivi Lamento d’Arianna on ainoa säilynyt musiikillinen fragmentti Monteverdin L’arianna-oopperasta. Teoksen libretto kuitenkin tunnetaan kokonaisuudessaan, ja lajityypin ensimmäisiin lukeutuva teos käsittelee Ariadnen hylkäämistä Naxos-saarelle. Oopperoissaan Monteverdi vei myöhäisrenessanssin vokaali-ilmaisun uudelle, vallankumoukselliselle tasolle. Klassinen imitaation periaate mimesis ulottui nyt erityisesti tunnetilojen, 1600-luvun kielellä affektien, maailmaan. Musiikin tarkoituksena oli kuvata hahmon sieluntiloja mahdollisimman väkevästi musiikin voimin.

Jean-Baptiste Lully työskenteli aurinkokuninkaan Ludvig XIV:n hovisäveltäjänä. Armide (1686) oli hänen oopperauransa kruununjalokivi. Soturiprinsessa ja velhotar Armide haluaa kukistaa ristiritari Renaudin. Aariassaan Enfin il est en ma puissance hän lumoaa sankarin uneen yrittäen surmata tämän, mutta tuleekin rakastuneeksi Renaudiin. Velhotar turvautuu taikakeinoihin vastarakkautta halatessaan, mutta kaipaa silti todellista kiintymystä sankarilta. Lumous kuitenkin särkyy, ritari kieltäytyy prinsessan hellyyden osoituksista, ja tragedia päättyy Armiden kärsimykseen kirotun rakkautensa vainoamana.

Händelin oopperan tarina jatkuu. Rodelindan surressa Bertaridoa katsoja tietää kuninkaan olevan yhä elossa ja seuraavan varjoista perheensä vaiheita. Samalla Beneventon herttua Grimoaldo, Milanon valloittaja ja Bertaridon kukistaja, paljastaa tunteensa Rodelindalle. Jos kuningatar ei suostu naimisiin hänen kanssaan, Grimoaldo uhkaa surmata Rodelindan pojan. Kuningattaren on pakko suostua, mitä Bertarido seuraa kaukaisuudesta kauhuissaan. Lukuisten mustasukkaisten, kohtalokkaiden juonittelujen jälkeen Grimoaldo luopuu aikeistaan Milanon kruunuun ja Rodelindaan, jolloin valta- ja aviosuhteet palautuvat ennalleen. Rodelinda iloitsee aariassaan Mio caro bene! perheensä helpotuksesta.

© Vera Plosila