Tampere Filharmonian kausi 2019–2020 on julkistettu
Tampere Filharmonian syksyn konserttiohjelmissa soivat rakastetut venäläissäveltäjät kuten Prokofjev, Tšaikovski, Rahmaninov, Rimski-Korsakov ja Šostakovitš. Niiden ohella kuullaan kaikuja erityisesti Isosta Britanniasta ja Amerikasta. Orkesterin oma ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali johtaa yhteensä seitsemän konserttia. Kauden avajaiskonserteissa kuullaan Prokofjevin hurja viides sinfonia ja solistiksi saapuu aiemmin Tampereella lämpimän vastaanoton saanut viulisti Valeriy Sokolov. Yhdysvaltalainen marimbansoittaja She-e Wu on Rouvalin seuraava solisti. Rouvali johtaa myös kansainvälisen Majaoja-lyömäsoitinkilpailun finaalin. Orkesterin kausi alkaa huikean suosion saavuttaneella Puistokonsertti-tapahtumalla, jossa Tampere Filharmonia soittaa Rouvalin johdolla maistiaisia tulevalta kaudelta solistinaan mezzosopraano Niina Keitel.–Tampere Filharmonia on Suomen hyvähenkisin orkesteri. On myös uskomatonta, minkälainen yleisö meillä on Tampereella. Se on hyvin lojaali, mehän ollaan kuin tosi-tv-sarja. Yleisö tuntee soittajista monet nimeltä ja henkilökohtaisesti. Molemminpuolinen vuorovaikutus on vahvaa, Rouvali iloitsee.Tampereelta Rouvalilla ei ole kiire minnekään.–Edelleen koti on ja pysyy Suomessa, hän vakuuttaa.Syksyllä 2019 hän debytoi mm. Berliinin ja New Yorkin filharmonikoiden johtajana.Syksyn kiinnostavia kokonaisuuksia Amerikka-ohjelma, Lontoo-sinfoniat, Itsenäisyyspäivä ja naapureiden suuret sinfonikotYksi syksyn kiinnostavista ohjelmakokonaisuuksista on kausikorttisarjan viimeinen konsertti, jossa Rouvali johtaa Ruotsin suuren sinfonikon, meillä harvoin soitetun Allan Petterssonin seitsemännen sinfonian ja Sibeliuksen viidennen. Joseph Haydnin ja Vaughan Williamsin Lontoo-aiheiset sinfoniat kuullaan puolestaan yhdessä lokakuun konserteista, jonka johtaa Tampere Filharmonian vakiovieraisiin lukeutuva brittihovin luottokapellimestari Christopher Warren-Green. Kapellimestari Mei-Ann Chenin johtamassa konsertissa syyskuussa kuullaan kaikuja Amerikasta, Samuel Barberia ja Aaron Coplandia sekä Florence Pricea, joka oli ensimmäinen afroamerikkalainen klassisen musiikin naissäveltäjä. Itsenäisyyspäivää orkesteri juhlii Sibeliuksen musiikilla kapellimestarilegenda Leif Segerstamin johtamana, ja Sibeliuksen lauluja tulkitsee sopraano Johanna Rusanen-Kartano.Saariahon harppukonsertto kruunaa solistiteosten sarjanHarvemmin solistin paikalla nähtyihin soittimiin kuuluva harppu pääsee parrasvaloihin Kaija Saariahon konsertossa Trans, jonka tulkitsee Tampereella jo kahdesti aiemminkin vieraillut, kansainvälisiin huippuihin kuuluva harpputaiteilija Xavier de Maistre. Saariahon konserton hän kantaesitti vuonna 2016. Syyskausi sisältää myös koko joukon muita sykähdyttäviä solistiteoksia. Makedonialaissyntyinen pianisti Simon Trpčeski debytoi Tampereella Sergei Rahmaninovin suosituimpiin teoksiin lukeutuvan toisen pianokonserton solistina. Ensimmäistä kertaa Tampereella konsertoi myös viulisti Tobias Feldmann. Hän soittaa Max Bruchin konserton, joka on ollut edellisen kerran Filharmonian ohjelmassa syksyllä 1999. Syksyn 2018 avajaiskonsertissa Beethovenin musiikilla ihastuttanut pianisti Javier Perianes palaa Tampereelle ja tällä kertaa hänen ohjelmassaan on Brahmsia. Sellisti Andreas Brantelid ja kapellimestari Michael Schønwandt kohtaavat Tampere Filharmonian edessä jo toistamiseen, tällä kertaa kuullaan mm. Haydnin C-duurikonsertto.Musiikkiluokkien juhlat, C-duurimessu, Joutsenlampi ja joulukonserttiBeethovenin harvemmin esitetty C-duurimessu soi syyskuussa orkesterin ja Tampereen Filharmonisen Kuoron yhteistyönä kapellimestari Vasili Sinaiskin johtamana. Upeassa suomalaisessa solistikaartissa laulavat Marjukka Tepponen, sopraano, Erica Back, mezzosopraano, Tuomas Katajala, tenori ja Aarne Pelkonen, baritoni. Beethoven käsitteli tässä messussa orkesteria ja kuoroa ajalleen epätyypillisesti, ja tuloksena oli tunneilmaisultaan rikas ja soinniltaan runsas kokonaisuus. Lokakuussa juhlitaan Tampereen musiikkiluokkien 45-vuotista taivalta yhteistyöproduktiolla, jossa musiikkiluokkien kuorot ja Tampere Filharmonia esittävät yhdessä Mari Kätkän, Ulla Piispasen ja Tuomas Kesälän säveltämän musiikkisadun Hilla ja Liisi. Marraskuussa orkesteri soittaa musiikin Tampere-talon tuottamassa Pjotr Tšaikovskin rakastetussa baletissa Joutsenlampi. Vierailulle saapuva Brnon kansallisteatterin baletti on yksi Euroopan tunnetuimmista. Orkesterin syyskausi päättyy joulukonserttiin Tampereen Filharmonisen Kuoron kanssa. Barokkiin painottuva ohjelma antaa jälleen mahdollisuuden kuulla SKR:n Pirkanmaan rahaston arvocembaloa, ja konsertin johtaakin Suomen eturivin cembalisteihin kuuluva Matias Häkkinen.Kevätkaudella juhlitaan 90-vuotiasta orkesteria ja suomalaisia säveltäjiäKevään ohjelmissa kuullaan suomalaissäveltäjien tuoreita teoksia sekä rakastettuja orkesteriklassikoita. Huhtikuussa Magnus Lindbergin toisen viulukonserton tulkitsee Elina Vähälä ja toukokuussa Esa-Pekka Salosen sellokonserton solistina esiintyy Torleif Thedéen. Helmikuun lastenkonserteissa kantaesitetään tamperelaisen Roope Mäenpään uusi teos, joka pohjautuu Ville Hytösen lastenkirjaan Hipinäaasi apinahiisi. Tampere Biennalen konserttiin orkesteri on tilannut uuden yhteissävellyksen Sanna Ahvenjärveltä ja Tapio Lappalaiselta, ja lisäksi ensi kertaa Tampereella kuullaan festivaalin perustajiin kuuluvan Usko Meriläisen kitarakonsertto. Kevätkausi alkaa orkesterin 90-vuotista taivalta juhlistavilla ohjelmilla, joissa kurkistetaan orkesterin alkuaikoihin ja kuullaan vuonna 1930 järjestettyjen ensimmäisten konserttien teoksia. Kevään klassikoita ovat muun muassa Verdin Requiem, Mozartin Jupiter-sinfonia ja Mahlerin seitsemäs.Lipunmyynnin aikatauluKausikorttien myynti kaudelle 2019-2020 ja syksylle 2019 alkaa ma 6.5. klo 9.Yksittäislippujen, Kvartetto-lippujen ja kamarimusiikkisarjalippujen myynti syksylle 2019 alkaa ma 20.5. klo 9.Poikkeuksellisesti 20.5 klo 9 alkaa myös lipunmyynti Verdin Requiemin pääsiäislauantain esitykseen la 11.4.2020.Lippuja myyvät Tampere-talon lipunmyynti, Kulttuurimyymälä Aplodi, Lippupisteen myyntipisteet kautta maan sekä www.lippu.fi. Lippupiste perii palvelu- ja toimitusmaksun. Aplodi avautuu klo 10.Katso kauden konsertit täältä