Nikita Boriso-Glebsky soittaa Sibeliuksen viulukonserton tulevan perjantain Tampere Filharmonian konsertissa
Tampere Filharmonian solistiksi perjantain 12.10. konserttiin saapuu kansainväliseen maineeseen noussut venäläisviulisti Nikita Boriso-Glebsky. Hän nousi suomalaisen musiikkiyleisön tietoisuuteen vuoden 2010 Sibelius-viulukilpailun voittajana, ja on esittänyt konserttoa useasti sen jälkeen. Aiemmin ilmoitettu solisti Réka Szilvay on joutunut peruuttamaan esiintymisensä sairastumisen vuoksi.Boriso-Glebskyn uraa ovat vauhdittaneet monet kilpailumenestykset. Sibelius-viulukilpailun jälkeen samana vuonna hän voitti Fritz Kreisler -kilpailun, ja sen jälkeen hän on menestynyt myös Tšaikovski-kilpailussa, Kuningatar Elisabeth -kilpailussa ja Monte Carlo Violin Masters -kilpailussa. Vuonna 2011 Boriso-Glebskylle myönnettiin Hämeenlinnan Sibelius-seuran syntymäkotimitali.Boriso-Glebsky esiintyy aktiivisesti eri puolilla maailmaa sekä orkesterisolistina että kamarimuusikkona. Eurooppalaisten orkesterien lisäksi hän on esiintynyt mm. Sao Paolon sinfoniaorkesterin, Kiinan kansallisen sinfoniaorkesterin ja Kapkaupungin filharmonisen orkesterin kanssa. Boriso-Glebsky on tehnyt yhteistyötä monien huippukapellimestarien (mm. Gergijev, Fedosejev, Oramo, Lintu, Eri Klas) kanssa. Suomessa hän on esiintynyt mm. Helsingin kaupunginorkesterin ja Radion sinfoniaorkesterin solistina sekä viime kesänä myös Kuhmon kamarimusiikissa.Boriso-Glebskyn kamarimusiikkikumppaneita ovat olleet mm. Rodion Štšedrin, Natalie Gutman, Juri Bashmet, András Schiff ja David Geringas. Vuonna 2014 hän perusti Solenne Paidassin, Andreas Heringin, David Cohenin, Uxia Martinez Botanan ja Dana Demtsovin kanssa Rubik Ensemblen, jonka lähtökohtana on tuoda esiin kamarimusiikkia monipuolisesti erilaisilla kokoonpanoilla.Klassis-romanttisen perusohjelmiston lisäksi Boriso-Glebsky esittää paljon 1900-luvun musiikkia (mm. Berio, Schnittke, Bartók) ja myös nykysäveltäjiä (mm. Alexander Tchaikovsky ja Kuzma Bodrov). Hän on levyttänyt Bodrovin, Vieuxtemps’in ja Lalon musiikkia.Boriso-Glebskyn soittimena on arvokas Matteo Goffrillerin rakentama viulu, joka on peräisin vuosilta 1720–30.Uutisessa on käytetty lähteenä muun muassa Kimmo Korhosen tekstiä.