Klaus Mäkelä johtaa Tampereella – elokuvasäveltäjä Korngoldin viulukonserton solistina Elina Vähälä
Vastikään Oslon filharmonisen orkesterin ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi neuvonantajaksi nimitetty Klaus Mäkelä johtaa Tampere Filharmonian syksyn viimeistä edeltävän konsertin Tampere-talossa perjantaina 14.12. Erich Korngoldin viulukonserton solistina taituroi yksi Suomen kansainvälisimmistä viulisteista, Elina Vähälä. Ohjelmassa on myös Erkki Melartinin Sinfonia nro 5 Sinfonia brevis, Leevi Madetojan Elegia ja Igor Stravinskyn Petruškan musiikki.Kapellimestari ja sellisti Klaus Mäkelä (s. 1996) on jo ehtinyt herättää laajaa huomiota niin orkesterinjohtajana kuin soittajanakin. Oslon filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina hän aloittaa 2020. Hän on myös Ruotsin radion sinfoniaorkesterin päävierailija ja Tapiola Sinfoniettan taiteellinen partneri. Vuodesta 2019 Mäkelä toimii lisäksi Turun musiikkijuhlien taiteellisena johtajana. Viime kaudella Mäkelä debytoi menestyksekkäästi eri puolilla Eurooppaa, Yhdysvalloissa ja Japanissa sekä Suomessa muun muassa Sinfonia Lahden kanssa. Oopperadebyyttinsä Mäkelä teki joulukuussa 2017 Suomen Kansallisoopperassa johtaen Taikahuilun esityksiä.Elina Vähälä kuuluu Suomen kansainvälisimpiin viulisteihin. Maineensa valovoimaisena ja poikkeuksellisen monipuolisena muusikkona Vähälä on ansainnut laaja-alaisella repertuaarillaan, joka kattaa konserttoja ja kamarimusiikkia barokista nykypäivään. Vähälän viimeaikaisiin kohokohtiin kuuluvat esiintymiset Minnesotan orkesterin, Detroitin ja Houstonin sinfonikoiden, Lyonin kansallisen sinfoniaorkesterin, Tukholman kuninkaallisten filharmonikoiden sekä Singaporen sinfoniaorkesterin kanssa. Soittotehtäviensä ohella Vähälä on 2009 toimintansa aloittaneen Viuluakatemian perustajajäsen sekä Karlsruhen musiikkikorkeakoulun viuluprofessori. Vähälän soitin on Giovanni Battista Guadagnini vuodelta 1780.Lumoavia melodioita ja kaikuja elokuvistaKorngold on erityisen tunnettu elokuvamusiikistaan, mutta niitti mainetta säveltäjänä jo ennen tätä uravalintaa ja vielä sen jälkeenkin. Tässä konsertissa kuultava viulukonsertto sai kantaesityksensä säveltäjän ollessa jo yli viidenkymmenen ja häivyttäessä rooliaan Hollywood-koneistossa. Hän lainasi konserttoon teemoja 1930-luvun elokuviin säveltämästään musiikista.Ihanista lauluista ja häämarssina suositusta Prinsessa Ruusunen -juhlamarssista tunnetun Melartinin viides sinfonia valmistui vuonna 1916, ja sai jo aikanaan suomalaisyleisön ja kriitikot rakastumaan kansallisromantikon laveaan ilmaisuun. Oululaismestari Madetojan Elegia on lumoavan kaunis pikkukappale, ja venäläiseltä uusklassikolta Stravinskylta kuullaan musiikkia hänen toisesta baletistaan Petruškasta, jossa taustalla on tarina sääliä herättävästä nukesta ja hänen marionettinukkeystävistään.Lue lisääHuom! Konserttipäivänä Kurkistus kenraaliharjoitukseen klo 9.45 Tampere-talossa, liput aulasta 5 € (käteinen).