Matteus-passio

Aapo Häkkinen on tunnettu muusikko ja kapellimestari sekä Suomen johtava vanhan musiikin tuntija ja esittäjä. Hän toimii Helsingin Barokkiorkesterin, Musiikkitalon vanhan musiikin sarjan ja Janakkalan Barokki -festivaalin taiteellisena johtajana.

Hän on esiintynyt solistina ja johtajana monissa merkittävissä orkestereissa ympäri maailmaa. Cembalon lisäksi hän soittaa urkuja, klavikordia ja fortepianoa. Häkkinen myös opettaa Sibelius-Akatemiassa ja kansainvälisillä mestarikursseilla.

Häkkinen aloitti musiikkiopintonsa Cantores minores -poikakuorossa. Hän kiinnostui cembalonsoitosta 13-vuotiaana ja opiskeli Sibelius-Akatemiassa opettajinaan Elina Mustonen sekä urkujensoitossa Olli Porthan. Musiikkiopinnot veivät hänet Amsterdamiin ja Pariisiin, ja hän osallistui myös Gustav Leonhardtin mestarikursseille ja opiskeli orkesterin- ja kuoronjohtoa. Ensikonserttinsa Helsingissä hän piti vuonna 2000.

Häkkinen on tehnyt yhteistyötä monien tunnettujen artistien, muun muassa Pierre Hantaïn, Erich Höbarthin, María Cristina Kiehrin ja Dmitry Sinkovskyn sekä Orchestra del Teatro Olimpico di Vicenzan, Musica Aeternan ja Orquestra Metropolitana de Lisboa -orkesterien kanssa.

Häkkinen on saanut useita kansainvälisiä palkintoja vanhan musiikin saavutuksistaan, ja levyttänyt useille levymerkeille sekä lukuisille eurooppalaisille radio- ja televisioyhtiöille. Hän juontaa omaa ohjelmaa Classic FM -radiokanavalla.

Tampereen Filharmoninen Kuoro on noin 90 laulajan suurkuoro, joka perustettiin vuonna 1990. Kuoron ohjelmistossa on kaksi päälinjausta, isot orkesteriteokset sekä a cappella -produktiot. Taiteellinen johtaja on Ruut Kiiski ja kuoromestari Jouni Rissanen.

Kuoron tärkein yhteistyökumppani on Tampere Filharmonia, jonka kanssa esitetään 2–3 teosta vuosittain. Kuoro on esiintynyt myös mm. Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin, Viron festivaaliorkesterin, Plovdivin valtionoopperan orkesterin, Estonia-teatterin orkesterin sekä Seinäjoen ja Vaasan orkesterien kanssa.

Kuoro on ehtinyt laulaa jo yli 80 konsertissa ja kymmenissä pienemmissä esiintymistilaisuuksissa, kotimaan lisäksi myös Virossa, Saksassa, Bulgariassa ja Espanjassa. Ohjelmistoon kuuluu tunnettujen suurteosten lisäksi myös harvinaisuuksia, esim. Händelin Belshazzar-oratorio ja Schumannin Requiem, molemmat Suomen ensiesityksiä.

Tampereen Filharmoninen Kuoro on levyttänyt useita kertoja. Kuoro on mukana kolmella Tampereen kaupunginorkesterin levyllä. Sibeliuksen Sanomalehdistön päivien musiikin ensilevytys on palkittu kolmella levypalkinnolla. Einar Englundin 6. sinfonia sai vuoden 2001 Janne-palkinnon. Kuoron ensimmäinen a cappella -levy Suomalaisia kuoroklassikoita ilmestyi keväällä 2002. Tampere Filharmonian kanssa on levytetty myös romanialaisen George Enescun 3. sinfonia vuonna 2013.

Tenori Simon Boden repertuaari ulottuu vaativista oopperarooleista nykymusiikin teosten kantaesityksiin. Hän aloitti musiikillisen koulutuksensa viulu- ja pianotunneilla ja voitti useita palkintoja molemmilla soittimilla. Hampurista lähtöisin oleva Bode aloitti lauluopinnot professori Charlotte Lehmannin johdolla Hannoverin musiikki- ja teatterikorkeakoulussa, ja nyt hän jatkaa opintojaan Neil Semerin johdolla New Yorkissa. Simon Bode on Wigmore Hallin residenssitaiteilija, ja sen myötä hän konsertoi Lontoossa useasti tällä kaudella.

Saksalaissopraano Lydia Teuscher on opiskellut musiikkia Walesin musiikki- ja draamakorkeakoulussa sekä Mannheimin musiikkikorkeakoulussa ja menestynyt useissa laulukilpailuissa. Tällä kaudella hän on esiintynyt Suomessa Tampereen lisäksi nimiroolissa Schubertin oopperassa Alfonso ja Estrella. Syksyllä 2022 Musiikkitalossa esitetyssä teoksessa Helsingin Barokkiorkesteriajohti Aapo Häkkinen. Oopperalavoilla Teuscher on laulanut mm. Mozartin Taikahuilussa Paminan roolin ja oopperassa Figaron häät Susannan roolin.

Marie Seidler on opiskellut Frankfurtissa musiikin ja esittävien taiteiden korkeakoulussa ja valmistunut Lontoon Kuninkaallisesta musiikkiakatemiasta erinomaisin arvosanoin. Seidler tunnetaan, paitsi kansainvälisiltä ooppera- ja konserttilavoilta sekä lied-tulkinnoista, myös vanhan musiikin tulkkina: 2019 hän lauloi Händelin Ottonen nimiroolin Innsbruckin vanhan musiikin festivaalilla, ja Bachin Matteus-passiota hän on esittänyt Aapo Häkkisen johdolla mm. Lausannen Bach-festivaaleilla.

Brittitenori Hugo Hymas syntyi ja kasvoi Cambridgessa. Hän aloitti musiikillisen elämänsä klarinettitunneilla ja laulamalla kuoroissa. Hän valmistui Durhamin yliopistosta 2014 musiikki pääaineenaan. Hymas on tunnettu erityisesti Bachin passioiden tulkitsijana, ja hänen repertuaariinsa lukeutuvat myös Evankelistan osuudet. Kansainvälisillä lavoilla hänet on nähty mm. Mozartin ja Händelin oopperoiden päärooleissa

Stephan MacLeod on sveitsiläinen, barokkimusiikkiin erikoistunut bassobaritoni ja kapellimestari. Hänen laulajanuransa alkoi hedelmällisestä yhteistyöstä kapellimestari Reinhard Goebelin ja vanhan musiikin yhtye Musica Antiqua Kölnin kanssa. Sittemmin MacLeod on laulanut kaikilla tärkeimmillä konserttilavoilla. Hän jatkaa kansainvälistä laulu-uraansa ja opettaa laulua musiikkikorkeakoulussa Lausannessa. Kapellimestarina hänen ohjelmistossaan on erityisesti säveltäjä J.S. Bach ja aikalaiset.

Baritoni Cornelius Uhlen musiikillinen polku alkoi kuoroista. Hän on tehnyt musiikkiopintonsa Saksassa ja erikoistunut oratorioihin sekä lied-ohjelmistoon, mutta esiintyy myös oopperalavoilla. Erityisen kiinnostunut Uhle on historiallisen esityskäytännön ja nykymusiikin vuorovaikutuksesta. Monipuolisen laulajan ura pitää sisällään yhteistyötä useiden kokoonpanojen ja festivaalien kanssa, erilaisia konserttikiertueita sekä CD- ja radionauhoituksia.

Historiassa on muutama päivämäärä, joiden merkitys musiikin suunnalle on myöhemmin osoittautunut ohittamattomaksi. Igor Stravinskyn Kevätuhrin kantaesitys 29. toukokuuta vuonna 1913 Pariisissa lienee lopullinen lähtölaukaus modernille musiikille; Ludwig van Beethovenin viidennen ja kuuden sinfonian esitellyt sävellyskonsertti 22. joulukuuta vuonna 1808 jätti mahtailevan suursäveltäjän jäljet lopullisesti historian lehdille; J.S. Bachin Matteus-passion esitys 11. maaliskuuta 1829 Berliinissä nosti unohduksiin vaipuneen säveltäjän suursuosioon ensin Euroopassa, sitten koko maailmassa.

Maaliskuussa 1829 Berliinissä kuultiin tosin tyystin toisenlainen Matteus-passio kuin Bachin aikana. Koska Mendelssohn piti yleisöä liian kokemattomana kolmetuntisen barokkipassion vaatimuksiin, hän leikkasi siitä kymmenen aariaa ja kuusi koraalia – noin puolet teoksen kestosta. Kuorokin oli jättimäinen, moninkertaisesti Bachin-aikaista suurempi, ja kaiken lisäksi Mendelssohn johti teoksen pianon äärestä cembalon sijasta. Menestys oli silti niin valtaisa, että esitys toistettiin saman kevään aikana vielä kahdesti. Bach oli noussut saksalaisten suosikiksi, ja vielä vuonna 1841 Mendelssohn sai johtaakseen Matteus-passion alkuperäisellä syntysijallaan, Leipzigin Tuomaskirkossa.

Vasta 20-vuotiaan Felix Mendelssohnin järjestämä esitys oli kaikilla tavoin suurteko, mutta todellisuudessa Bach ei ollut täysin unohtunut ennen sitäkään. On totta, että Johann Sebastian Bachin (1685–1750) nimi konsertissa oli äkkiä vaihtunut elävien säveltäjien teoksiin, mutta vain suuren yleisön mielissä. Muusikoiden kesken pappa-Bachin teoksia tutkittiin, soitettiin ja niitä arvostettiin kenties kaikkein mestarillisimpana musiikkina. Nuoren Mendelssohnin lisäksi esimerkiksi Beethoven oli jo 11-vuotiaana soittanut Bachin preludeja ja fuugia ja myöhemmin mallinsi tämän tyyliä omissa sävellyksissään. Myös Mozart oli koetellut polyfonian taitojaan Bachin jalanjäljissä, ja hänen opettajansa Joseph Haydn oli tuntenut Bachin teokset niinikään hyvin. Yleisö saattoi tuntea hänet säveltäjien Carl Philipp Emanuelin ja Wilhelm Friedemannin isänä.

Miksi J.S. Bachin musiikkia ei sitten ollut tarjottu kaikkien kuultavaksi? Yksinkertaisesti siksi, että nykyisen kaltaista konsertointijärjestelmää ei ollut. Musiikkia kuultiin lähinnä kirkoissa ja hoveissa, ja kansalle avoimissa tilaisuuksissa soitettiin aina vain uusinta musiikkia. Eikä yleisöllä ollut mitään syitä vaatia kuolleiden säveltäjien teoksia, kun se sai kuullakseen Mozartin ja Beethovenin sävellyksiä tekijöiden itsensä esittäminä. Tämä tuki epäilemättä myös säveltäjien itsensä taiteellisia ja taloudellisia intohimoja.

Entisaikojen teosten laajempi esittäminen tuli muotiin käytännössä vasta Mendelssohnin elinaikana, kun ensimmäinen supertähtiluokan tekijä Beethoven oli vuonna 1827 jättänyt lähtemättömän jäljen tulevaisuuden konserttiohjelmiin. Myöhemmin esimerkiksi Robert Schumann, Johannes Brahms ja Franz Liszt levittivät Bachin ilosanomaa ympäri Euroopan musiikkimetropoleja omilla sovituksillaan.

Passioista suurin

Bachin passiot eivät olleet ensimmäisiä laatujaan. Pääsiäisen tapahtumien kertominen musiikilla oli satoja vuosia vanha traditio, mutta yksiäänisistä ja yksinkertaisista melodioista alkanut käytäntö oli vähitellen paisunut yhtä mittaa musiikillisten keinovarojen ja soittimien kehityksen kanssa. Etenkin oopperan ja oratorion yleistyttyä myös passiomusiikki oli 1700-luvulla saavuttanut niin suuret mittasuhteet, että Bachin jälkeen niitä ei ollut syytä enää venyttää. Vaikka Bach ei koskaan säveltänyt oopperaa, Matteus-passion aarioissa, resitatiiveissa ja kuorokohtauksissa hän tavoittaa – tai ylittää – suurimpienkin näyttämödraamojen sydäntä raastavan voiman.

Matteus-passiossa voi myös kuulla oopperan keinovaroja. Sekä teksti että musiikki painottavat pietististä, uskon henkilökohtaisuutta korostavaa näkökulmaa tiukkojen doktriinien sijasta. Vaikka teoksen runko noudattaa Matteuksen evankeliumia, sen lukuja 26 ja 27 Martin Lutherin käännöksenä, Raamatun lainaaminen sellaisenaan passiotarkoituksiin ei ollut suotavaa Bachin ajan Leipzigissa. Teoksen libreton laatikin Christian Friedrich Henrici, taiteilijanimeltään Picardi. Osa tekstistä kuullaan myös Salomo Franckin ja Barthold Heinrich Brockesin versioina. Musiikistakin suuren osan Bach lainasi 1600-luvulta, esimeriksi Paul Gerhardtin ja Johann Heermannin hymneistä, jotka Leipzigin kirkkokansa tunsi todennäköisesti hyvin.

Musiikki on myös täynnä oopperan käyttämiä keinoja, tekstin ja musiikin yhteistä symboliikkaa, joka oli tuttua barokkiajan yleisölle. Musiikki pystyy kasvattamaan yksittäisten sanojen voimaa niin mikrotasolla kuin kokonaisuutena syöttämällä kuulijan alitajuntaan sointuja, melodioita, sävellajeja ja intervalleja, joiden vaikutusta ei voi tietää – vain tuntea sisimmässään. Esimerkiksi ihmishahmoja, kuten Pietaria, Juudasta ja evankelista Matteusta säestävät yksinkertaiset sellon sekä cembalon tai urkujen soinnut, kun taas Jeesuksen runsas jousiorkesterisäestys hohtaa hänen ympärillään sädekehän lailla. Jeesuksen lausuttua viimeiset sanansa myös hänen musiikkinsa yksinkertaistuu – hänestä on tullut ihminen. Taivas soi aina korkealla, kuolemaa säestävät riitaisat tritonukset, ikuisuus-sana venyy loputtomina korukuvioina, ja kun kansa on lopulta lausunut Jeesuksen olleen totisesti Jumalan poika, epävakaa bassokuvio asettuu tukevasti As-duurille.

Bachin suurimman ja kauneimman teoksen synnystä ei tiedetä paljonkaan. On arveltu, että se esitettiin Bachin kotikirkossa, Leipzigin Tuomaskirkossa pitkänäperjantaina vuonna 1727, ja myöhemmin vuosina 1729, 1736 ja 1742, mutta todisteet ovat hatarat. Todennäköistä on, että se oli Bachin toinen passiosävellys vuonna 1724 syntyneen Johannes-passion jälkeen ja että muiden evankelistojen mukaan syntyneet passiot ovat joko kadonneet tai tuhoutuneet. Matteus-passio oli Bachille luultavasti kaikista tärkein: jokaista esitystä varten hän teki pieniä lisäyksiä, viimeisen kerran vielä vuosina 1743–1746 siitä huolimatta, että se kuultaisiin Tuomaskirkossa uudelleen vasta lähes 80 vuotta myöhemmin.

Teksti: Jaani Länsiö